<< Takaisin kalastusuutisten etusivulle
Päijänteen kansallispuisto odottaa ulkomaisia matkailijoita |
|
Kategoria: Luonto
Lähettäjä:Timpe |
Lähetetty: 15.6.2010
Lähde: Yle Lahti |
Kävijöiden määrä Päijänteen kansallispuistossa on kasvussa. Kotimaisten kävijöiden lisäksi määrää nostaa ulkomaisten matkailijoiden kasvava joukko. Kansallispuiston palveluista vastaavan Metsähallituksen arvion mukaan alueen käyttö lisääntyy tasaisesti lähivuosina. Yhtenä perusongelmana matkailun yleistymisessä on se, että aluetta ei vielä tunteta lähiseutujen ulkopuolella.
Metsähallituksessa lisääntyvä yritysvetoinen matkailu nähdään myönteisesti.
Suomen toiseksi suurimman järven, Päijänteen kansallispuistoa ei vielä tunneta laajalti, sanoo alueesta vastaava puistonjohtaja Jere Rauhala.
- Veneilijät tietävät sen. Monet ovat käyneet usein ja käyvät säännöllisesti.
Se osa matkailjoista, joilla ei ole venettä käytössään on padasjokelaisen Elbattaren kaltaisten palvelujen varassa päästäkseen saareen. Se on erittäin nopeasti kasvava ryhmä.
- Se johtuu pääasiassa siitä, että paikallinen yrittäjäyhteisö ja yrittäjät ovat itse päättäneet, että he tekevät tästä merkittävän matkailukohteen, sanoo Rauhala.
- He tekevät kovasti töitä tällä hetkellä erityisesti kansainvälisessä verkostossa, nimenomaan Keski- ja Etelä-Euroopan, Britteinsaarten kansallispuistoihin. He uskovat pystyvänsä käyttäämään saman imagon kuin keskieurooppalaisetkin niin, että ihmiset matkustavat näille seuduille kansallispuiston vuoksi. Suomalaiset eivät tätä tällä hetkellä tee.
Tuntemattomuudesta turistikohteeksi
Päijänteen kansallispuiston matkailun kasvua selittää yrittäjien vahva panos, mutta myös lähtötaso on sillä tuntemattomana alueena aika vaatimaton.
- Jos prosentteja lasketaan niistä tulee äkkiä suuria. Ennen kuin se muuttuu todella vakavasti otettavaksi, merkittäväksi matkailubisnekseksi, siihen on vielä matkaa. Näille muutamille yrittäjille se on täyselinkeino, he työllistävät useita ihmisiä yrityksissään jo ja ne varmasti kasvaa vielä, uskoo Rauhala.
Päijät-Hämeen ja Kanta-Hämeen kansallispuistoista selvä ykkönen kävijämäärältään on Aulanko.
- Aulangon luvut on tällä hetkellä noin 400 000 kävijää. Ennen Päijännettä on kävijäluvuissa Evon retkelyalue, jossa mennään yli sadan tuhannen tänä vuonna. Kyllä Päijänteellä on siihen pitkä matka.
Rauhalan mukaan Päijänteellä on samanlainen vivahde kuin monilla pohjoisen alueilla. Käyntiluvut ei välttämättä ole suuria, vaan alueella viivytty aika.
- Yrittäjät toivovatkin, että turistit viipyisivät Päijänteen kansallispuistossa mahdollisimman pitkään. Kauan viipyville turisteille myydään käytännössä kaikki palvelut. Käyntimäärä ei ole se arvo, vaan viipymä ja palvelujen määrä.
Päijänteellä yritetään yhdessä
Täällä ei ole kateutta, mitä monessa paikassa näkyy. Nämä tekevät oikeasti töitä yhdessä ja saavat porukan viipymään, kiittää Rauhala.
- He vaihtavat palveluita, niputtavat asioita toisiinsa, ostavat palveluita toisiltaan. Näin säilyy kokonaisuus kasassa. Se on aikamoinen voima, kun se lähtee yrittäjästä itsestään liikkeelle.
Kansallispuiston saarten luonto kestää turistien tulon, uskoo Rauhala.
- En pidä luonnon ylikulumista minkäänlaisena vaarana. Kun yrittäjät hoitavat matkailijat kansallispuiston saarelle, kaikki ryhmät ovat opastettuja ja johdettuja, ikään kun valvottuja. Silloin vältyttään kulumisongelmilta, koska ryhmä menee sinne mihin ohjataan.
- Ihmiset saavat kaiken tiedon mikä liittyy Päijänteen kansallispuistoon yrittäjiltä. Perustieto on kunnossa, yrittäjien itsensäkin etu on, että kaikki menee niin kuin pitää.
Tilaa riittää
Puistonjohtaja Jere Rauhala uskoo, että tilaa uusille yrittäjille on.
- Nyt yrittäjien lukumäärä on pieni, heillä osalla on kapasiteetti aika kovasti myyty. Kun halutaan oikein suurta kasvua, se edellyttää ehkä uutta kapasitettia mm. majoituspalveluissa, mutta sitäkin on vielä vapaana lähiseudulla.
- Tilanne on täällä sellainen, että pelkällä opastamisella ei oikein elä, asiakkaita ei riitä kuin osaksi vuotta. Kun liikutaan avovesillä toiminta on kausiluotoista.
- Iso kysymys onkin miten matkailun kausi venytetään ympäri vuoden. Yritysryhmät liikkuvat etupäässä keväästä syksyyn, hiukan talvellakin. Muiden ryhmien saaminen ja hankkiminen on yrittäjän kovan markkinointityön takana vielä. Tulevaisuus ei ole helppo eikä välttämättä varma.
- Mutta uskon, että jos ei sillä tahtotilalla, joka näiltä kyliltä löytyy onnistu, ei onnistu välttämättä muutenkaan.
YLE Lahti
Lähde: Yle Lahti
|
| Hakusanat: Päijänne, kansallispuisto, matkailu |
Onko uutisessa korjattavaa? |
Keskustele tästä kalastusuutisesta! >>
Onko sinulla jokin kalastukseen liittyvä ajankohtainen uutinen? Näitkö jonkin kalastukseen liittyvän uutisen netissä tai lehdessä? Toimita se tällä lomakkeella uutispalveluumme, jonne koetamme kerätä ihan kaikki suomen kalastusuutiset!

UUTTA!!
Klikkaa alla olevaa nappia ja lisää Kalassa.netin Kalastusuutiset iGoogle-aloitussivullesi! RSS-Syöte: http://www.kalassa.net/rss.xml

Kuhasaaliit kasvavat lämpiminä kesinä |
|
Kategoria:
Lähettäjä:daiwa2 |
Lähetetty: 23.9.2011
Lähde: Iltalehti |
Kuhien määrä kasvaa Suomen rannikkovesissä parhaiten lämpiminä kesinä.
Kuhat syövät ja lisääntyvät matalissa rannikkovesissä, jotka lämpiävät helposti.
Asia käy ilmi tutkimuksesta, jossa selvitettiin vuosien 1980-2008 kuhasaaliiden ja lisääntym...

|
| Hakusanat: Kuha,kuhasaaliit, kasvavat, paranevat,lämmin kesä,lämpimmämmät kesät |
Onko uutisessa korjattavaa? |
Kainuun työttömiä koulutetaan kalastajiksi |
|
Kategoria: Ammattikalastus
Lähettäjä:daiwa2 |
Lähetetty: 19.8.2011
Lähde: YLE Kainuu |
Kainuun järvikalasta suurin osa jää pyytämättä, sillä ammattikalastajat ikääntyvät ja jatkajista on pula. Kotimaisen kalan kysyntä ja vientimarkkinat takaisivat menekin, mutta ammattikalastus vaatii uusilta yrittäjiltä koulutusta ja mittavia investoi...

|
| Hakusanat: Ammattikalastus,työtön,työttömiä kalastajaksi, kainuu |
Onko uutisessa korjattavaa? |
Saksiniekkoja menee pitkäkyntisille |
|
Kategoria: Muut aiheet
Lähettäjä:Timpe |
Lähetetty: 28.7.2011
Lähde: Yle Tampere |
Ravustuskausi on tuonut jälleen mukanaan myös rapuvarkaudet. Pirkanmaalla saksiniekkoja on viime päivinä tiettävästi anastettu ainakin Nokialla. Rapujen lisäksi varkaille kelpaavat usein myös merrat.
Nokian poliisille varkauksista ei ole toistais...

|
| Hakusanat: Rapu, varkaat |
Onko uutisessa korjattavaa? |
Rapalan koukkuihin tarttui valtava vonkale |
|
Kategoria: Yritykset
Lähettäjä:Timpe |
Lähetetty: 27.7.2011
Lähde: Talouselämä |
Rapalan toinenkin vuosineljännes sujui hyvin, vaikka ei ihan niin hyvin kuin markkinat odottivat. Liikevaihtoa yhtiö kuitenkin keräsi jälleen yhden vuosineljänneksen uuden ennätyksen verran, 81 miljoonaa euroa.
Valuuttakurssit vähän heikensivät U...

|
| Hakusanat: Rapala |
Onko uutisessa korjattavaa? |
Jokirapu kestääkin ruttoa |
|
Kategoria: Muut aiheet
Lähettäjä:Timpe |
Lähetetty: 26.7.2011
Lähde: Yle Savo |
Jokirapu kestääkin rapuruttoa. Itä-Suomen yliopistossa tehdyissä tutkimuksissa on selvinnyt, että Pohjois-Savossa ja Kainuussa on yksittäisiä jokirapukantoja, jotka kestävät joitakin rapuruttotyyppejä.
Kestävyys on todettu kokeissa käytettyjen po...

|
| Hakusanat: Jokirapu, rapurutto |
Onko uutisessa korjattavaa? |
Merilohia siirretään Kokemäenjokeen |
|
Kategoria: Vesistöt
Lähettäjä:Timpe |
Lähetetty: 16.6.2011
Lähde: Yle Tampere |
Kokemäenjoella kokeillaan merilohien siirtoa. Ensimmäiset Porin edustalta pyydetyt lohet on jo siirretty Pirkanmaalle Kuloveteen, ja syksyllä siirretään lohien lisäksi myös taimenia Kokemäenjoen keskiosiin ja Loimijoen alaosaan.
Tavoitteena on sel...

|
| Hakusanat: Merilohi, poikanen, Kokemäenjoki |
Onko uutisessa korjattavaa? |
|