<< Takaisin kalastusuutisten etusivulle
Naakka ei tähtää tahallaan |
|
Kategoria: Luonto
Lähettäjä:¤Kännikala¤ |
Lähetetty: 6.2.2010
Lähde: YLE Tampere / Anna Sirén |
Villisti kieppuvat naakkaparvet ovat tuttu näky kaupungin keskustassa talvisina iltapäivinä. Lintuja ihaileva ohikulkija saattaa kuitenkin saada ei-toivotun osuman päähänsä. Lohduttautua voi vaikkapa sillä, että lintu ei tähtää tahallaan. Omalle kohdalle osunut linnunläjä ei paljoa naurata, mutta tapahtuneesta voi syyttää ainoastaan huonoa tuuria. Linnuilla ei ole salattuja motiiveja, sanoo Pirkanmaan lintutieteellisen yhdistyksen puheenjohtaja Jukka T. Helin Tampereelta. - Kaikenlaisia teorioita tästäkin kuulee. Omiin kokemuksiin nojaten sanoisin, että kaikki linnut ruikkivat lennosta, mutta tahallisuus on kyllä puhdasta spekulaatiota. Kyllähän jotkut linnut, kuten lokit ja räkättirastaat, puolustavat pesäänsä ampumalla sotkujaan mahdollisten hyökkääjien päälle, mutta kaupunkilintujen osumat ovat ihan vain sattumaa, Helin nauraa. Tampereen keskustassa näkee varsinkin iltapäiväaikaan äänekkäitä naakkaparvia. Yllättävän iso osa naakoista ei lähde lämpimämpiin maihin edes talvipakkasilla. - Naakka on osittaismuuttaja. Iso osa naakoista lähtee etelään talvilomalle, mutta entistä enemmän lintuja jää myös Pirkanmaalle talvehtimaan. Viime vuosina naakkojen talvikanta on pysynyt vakaana. Keskustan alueella asuu talvisaikaan 3000-4000 naakkaa. Naakkojen meteliä kuulee yleensä vain aamuisin ja iltapäivällä hämärän laskeutuessa. Linnut viettävät päivät hyvillä ruoka-apajilla, esimerkiksi Tarastenjärven kaatopaikalla. Yöksi palataan kuitenkin aina kaupunkialueelle. - Keskustasta löytyy tiheitä, suojaisia lepopaikkoja. Esimerkiksi Koskipuiston puut Tammerkosken partaalla ovat naakkojen suosiossa. Tarastenjärvi on rauhaton paikka yöaikaan. Siellä asuu petolintuja, kuten pöllöjä ja huuhkajia. Myös päiväsaikaan naakat saavat olla varuillaan, kun kaatopaikan yllä lentelee kanahaukkoja pelottelemassa lintuparvia liikkeelle, Jukka T. Helin kertoo. Naakka on sitäpaitsi pohjimmiltaan urbaani lintu. Se viihtyy ihmisten lähellä ja pesiikin usein kaupunkialueilla. Naakan kumppani ei vaihtamalla parane Vaikka pesimäkausi ei ole vielä alkanut, saattaa lemmekkään oloisia naakkapariskuntia nähdä jo nyt. - Naakka on koko ikänsä uskollinen samalle kumppanille, siksi pariskuntia näkyy talvisinkin. Jos naakkaparvea katsoo tarkasti, saattaa erottaa yksittäisiä pareja isostakin lintumäärästä. Naakat ovat paitsi pariuskollisia, myös yhdyskuntalintuja. Tiivis yhteisö ei hajoa edes pesimäajan koittaessa. - Hyvissä kaupunkiolosuhteissa samassa paikassa saattaa pesiä isojakin, jopa satojen lintujen yhdyskuntia. Osa naakoista pesii luonnonkoloissa tai pöntöissä, mutta silloinkin naapurista löytyy yleensä edes muutama lajitoveripari, Jukka T. Helin sanoo. Osa naakkaparvien seuraamisen viehätystä on tarkkailla niiden järjettömältäkin tuntuvaa kieppumista. Sinkoilulle ei ole selvää syytä. - Naakoilla ei ole samanlaista laumahierarkiaa kuin vaikkapa kurjilla. Naakkojen spiraalit eivät johdu siitä, että ne vaihtaisivat johtajaa lauman kärjessä. Jos seurailee vaikkapa lintujen aamuista lähtöä kaatopaikalle päin, huomaa, että ne saattavat lähteä yhteen suuntaan vain palatakseen hetken kuluttua ja vaihtaakseen suuntaa. Ehkä siinä vain pohditaan oikeaa reittiä ja harkitaan, että joko mentäisiin, Jukka T. Helin veikkailee.
 Kuva: Raine Martikainen / YLE
Lähde: YLE Tampere / Anna Sirén
|
| Hakusanat: Naakka |
Onko uutisessa korjattavaa? |
Keskustele tästä kalastusuutisesta! >>
Onko sinulla jokin kalastukseen liittyvä ajankohtainen uutinen? Näitkö jonkin kalastukseen liittyvän uutisen netissä tai lehdessä? Toimita se tällä lomakkeella uutispalveluumme, jonne koetamme kerätä ihan kaikki suomen kalastusuutiset!

UUTTA!!
Klikkaa alla olevaa nappia ja lisää Kalassa.netin Kalastusuutiset iGoogle-aloitussivullesi! RSS-Syöte: http://www.kalassa.net/rss.xml

Hauki iski reiteen |
|
Kategoria: Muut aiheet
Lähettäjä:Timpe |
Lähetetty: 26.7.2010
Lähde: Iltalehti |
Kirkkonummelainen Timo Nyman ja hänen 2,5-vuotias Valtteri-poikansa kohtasivat sunnuntai-iltapäivällä tavallista aggressiivisemman hauen.
Isä ja poika saapuivat perheen äidin sekä kahden isovanhemman kanssa Veikkolassa sijaitsevan mökkinsä rantaan...

|
| Hakusanat: Hauki |
Onko uutisessa korjattavaa? |
Karkkilan koskivesiä elvytetään kaloille |
|
Kategoria: Vesistöt
Lähettäjä:Aki Janatuinen |
Lähetetty: 21.7.2010
Lähde: Virhon tiedote |
TIEDOTE/Julkaisuvapaa 21.7. klo 13
Karkkilan koskivesiä kunnostetaan kesän aikana kalakantojen vahvistamiseksi. Virtavesien hoitoyhdistys Virho luo kaloille uusia kutupaikkoja Saavajoen Siikalankosken yläosissa ja Haaviston arvokkaissa lähdepurois...

|
| Hakusanat: Karkkila, Uusimaa, Saavajoki, Karjaanjoki, kunnostus, taimen, harjus, rapu, Virho, Virtavesien hoitoyhdistys, työllisyyshanke |
Onko uutisessa korjattavaa? |
Rakentaminen uhkaa Vantaanjoen alkuperäisiä taimenkantoja |
|
Kategoria:
Lähettäjä:Timpe |
Lähetetty: 20.7.2010
Lähde: Yle Häme |
Rakentaminen uhkaa Vantaanjoen latvavesien alkuperäisiä taimenkantoja Riihimäellä. Vantaa virtaa Riihimäellä vielä kapeana ja vähävetisenäkin jokena.
Joessa on silti säilynyt pieniä taimenkantoja niin päävirrassa kuin sivujoissakin. Rakennetun alu...

|
| Hakusanat: Vantaanjoki, taimen, rakentaminen |
Onko uutisessa korjattavaa? |
Karvianjoen kosket kuntoon |
|
Kategoria: Kalastus Länsi-Suomi
Lähettäjä:Timpe |
Lähetetty: 19.7.2010
Lähde: Yle Satakunta |
Kaksi koskea on jo kunnostettu, nyt kaivurit siirtyvät Veneskoskelle.
Karvianjoen koskien kunnostustyöt on aloitettu Pohjois-Satakunnassa. Kankaanpään Kavokoski sekä Paattikoski on jo kunnostettu ja seuraavaksi työt jatkuvat Veneskoskella.
Kosk...

|
| Hakusanat: Karvianjoki, kunnostus |
Onko uutisessa korjattavaa? |
Ruodot pitävät kalan kasassa |
|
Kategoria: Muut aiheet
Lähettäjä:Timpe |
Lähetetty: 16.7.2010
Lähde: YLE Lahti / Kari Kallioinen |
Itse pyydystetty ja savustettu kala on mitä mainioin kesäherkku. Ruoan varjopuoli ovat ruodot, jotka juuttuvat herkästi syöjänsä kurkkuun. Kalojen ruotoisuus vaihtelee lajin ja yksilönkin mukaan.
Onko kalan ruodolla ja luustolla eroa, riista- j...

|
| Hakusanat: Kala, ruoto |
Onko uutisessa korjattavaa? |
Rapusaaliista povataan runsasta |
|
Kategoria: Muut aiheet
Lähettäjä:Timpe |
Lähetetty: 15.7.2010
Lähde: Yle Satakunta |
Keskiviikkona alkavasta rapukaudesta ennakoidaan hyvää. Kausi käynnistynee vilkkaasti, sillä helteiden lämmittämät vedet ovat vilkastuttaneet rapujen kuorenvaihtoa. Heinäkuun hellekausi saattaa vielä lisätä saaliin määrää, jos ravustajat onnistuvat l...

|
| Hakusanat: Ravustus, rapu |
Onko uutisessa korjattavaa? |
Tenojoen matkailijoiden saaliit nettiin |
|
Kategoria: Kalastus Lappi
Lähettäjä:Timpe |
Lähetetty: 14.7.2010
Lähde: Yle Lappi |
Tenojoen Suomen puolen kalastusmatkailijoiden saalisseuranta on nähtävillä RKTL:n verkkosivuilla.
Kalastuskauden jälkeisistä saalistiedusteluista on luovuttu ja saaliit ilmoitetaan kalastusluvan mukana olevalla saalisilmoituslomakkeella. Lomak...

|
| Hakusanat: Tenojoki, saalistilasto, RKTL |
Onko uutisessa korjattavaa? |
|