<< Takaisin kalastusuutisten etusivulle
Madekantaa elvytetään istutuksilla |
|
Kategoria: Vesistöt
Lähettäjä:¤Kännikala¤ |
Lähetetty: 6.2.2010
Lähde: YLE |
Saaristomeren madekantaa yritetään elvyttää ensimmäistä kertaa istutuksin. Madesaaliit ovat olleet jyrkässä laskussa viime vuosikymmeninä. Parikymmentä vuotta sitten Vakka-Suomessa madetta saatiin yli 50 000 kiloa vuodessa. Toissa vuonna saalis oli 3 000 kiloa. Vakka-Suomen kalastuspuisto yrittää elvyttää hiipuvaa kantaa tuomalla lisääntymisvalmiita mateita Länsi-Turunmaan Paraisilla sijaitsevaan Suomen kalatalous- ja ympäristöinstituutin altaisiin.. Siellä mateet lypsetään ja mäti hedelmöitetään kehittymiselle turvallisessa ympäristössä. Poikasten kuoriuduttua ne istutetaan ranta-alueille emomateiden pyyntipaikkojen välittömään läheisyyteen ja muille perinteisille mateen lisääntymisalueille Vakka-Suomen kalastuspuiston alueella. Airiston-Velkuan kalastusalueen kalataloussuunnittelijan Timo Saarisen mukaan mateiden istuttaminen on harvinaista. Varsinais-Suomessa sitä ei ole aikaisemmin tehty. - Pohjanmaalla istutuksia on viime vuosina harrastettu. Tulokset ovat olleet rohkaisevia. Made hyvä kala lisääntymään Tarkkaa syytä madekannan taantumaan ei pystytä sanomaan. Liikakalastuksen Saarinen ei usko olevan syynä, mutta arvelee esimerkiksi hylkeiden ja kalojen huonon lisääntymisen olevan yhteisesti syynä taantumaan. - Kutemispaikat voivat olla liejuuntuneita. Nämä kaikki syyt varmaan yhdessä vaikuttavat. Made on Saarisen mukaan hyvä kala lisääntymään. Kilon kokoisessa mateessa voi olla miljoona mätimunaa. Mateella olisi Saarisen mukaan markkinoita, mutta monet kalastajat ovat luopuneet sen pyydystämisestä vaatimattomien saaliiden vuoksi. Mateella olisi kysyntää Turun Kaskenahteen Kalaravintolan keittiömestari Kauko Takalo vahvistaa Saarisen puheen. Madetta menee hänen mukaansa tasaisesti, mutta saannin kanssa on ongelmia. Timo Saarinen toivookin, että madekanta saataisiin kasvuun, jolloin kalastajatkin innostuisivat jälleen sen pyynnistä. - Tässä viikolla näin turkulaisessa myymälässä ruotsalaista madetta. Se on melkein jo häpeä, Saarinen heittää. Kantojen elvyttäminen on lähtenyt Vakka-Suomen alueen kalastajien ideasta. - Urani aikana olen nähnyt, että kun idea lähtee sieltä, siinä on silloin järkeä.
Lähde: YLE
|
| Hakusanat: Made, istutus, |
Onko uutisessa korjattavaa? |
Keskustele tästä kalastusuutisesta! >>
Onko sinulla jokin kalastukseen liittyvä ajankohtainen uutinen? Näitkö jonkin kalastukseen liittyvän uutisen netissä tai lehdessä? Toimita se tällä lomakkeella uutispalveluumme, jonne koetamme kerätä ihan kaikki suomen kalastusuutiset!

UUTTA!!
Klikkaa alla olevaa nappia ja lisää Kalassa.netin Kalastusuutiset iGoogle-aloitussivullesi! RSS-Syöte: http://www.kalassa.net/rss.xml

Kuhasaaliit kasvavat lämpiminä kesinä |
|
Kategoria:
Lähettäjä:daiwa2 |
Lähetetty: 23.9.2011
Lähde: Iltalehti |
Kuhien määrä kasvaa Suomen rannikkovesissä parhaiten lämpiminä kesinä.
Kuhat syövät ja lisääntyvät matalissa rannikkovesissä, jotka lämpiävät helposti.
Asia käy ilmi tutkimuksesta, jossa selvitettiin vuosien 1980-2008 kuhasaaliiden ja lisääntym...

|
| Hakusanat: Kuha,kuhasaaliit, kasvavat, paranevat,lämmin kesä,lämpimmämmät kesät |
Onko uutisessa korjattavaa? |
Kainuun työttömiä koulutetaan kalastajiksi |
|
Kategoria: Ammattikalastus
Lähettäjä:daiwa2 |
Lähetetty: 19.8.2011
Lähde: YLE Kainuu |
Kainuun järvikalasta suurin osa jää pyytämättä, sillä ammattikalastajat ikääntyvät ja jatkajista on pula. Kotimaisen kalan kysyntä ja vientimarkkinat takaisivat menekin, mutta ammattikalastus vaatii uusilta yrittäjiltä koulutusta ja mittavia investoi...

|
| Hakusanat: Ammattikalastus,työtön,työttömiä kalastajaksi, kainuu |
Onko uutisessa korjattavaa? |
Saksiniekkoja menee pitkäkyntisille |
|
Kategoria: Muut aiheet
Lähettäjä:Timpe |
Lähetetty: 28.7.2011
Lähde: Yle Tampere |
Ravustuskausi on tuonut jälleen mukanaan myös rapuvarkaudet. Pirkanmaalla saksiniekkoja on viime päivinä tiettävästi anastettu ainakin Nokialla. Rapujen lisäksi varkaille kelpaavat usein myös merrat.
Nokian poliisille varkauksista ei ole toistais...

|
| Hakusanat: Rapu, varkaat |
Onko uutisessa korjattavaa? |
Rapalan koukkuihin tarttui valtava vonkale |
|
Kategoria: Yritykset
Lähettäjä:Timpe |
Lähetetty: 27.7.2011
Lähde: Talouselämä |
Rapalan toinenkin vuosineljännes sujui hyvin, vaikka ei ihan niin hyvin kuin markkinat odottivat. Liikevaihtoa yhtiö kuitenkin keräsi jälleen yhden vuosineljänneksen uuden ennätyksen verran, 81 miljoonaa euroa.
Valuuttakurssit vähän heikensivät U...

|
| Hakusanat: Rapala |
Onko uutisessa korjattavaa? |
Jokirapu kestääkin ruttoa |
|
Kategoria: Muut aiheet
Lähettäjä:Timpe |
Lähetetty: 26.7.2011
Lähde: Yle Savo |
Jokirapu kestääkin rapuruttoa. Itä-Suomen yliopistossa tehdyissä tutkimuksissa on selvinnyt, että Pohjois-Savossa ja Kainuussa on yksittäisiä jokirapukantoja, jotka kestävät joitakin rapuruttotyyppejä.
Kestävyys on todettu kokeissa käytettyjen po...

|
| Hakusanat: Jokirapu, rapurutto |
Onko uutisessa korjattavaa? |
Merilohia siirretään Kokemäenjokeen |
|
Kategoria: Vesistöt
Lähettäjä:Timpe |
Lähetetty: 16.6.2011
Lähde: Yle Tampere |
Kokemäenjoella kokeillaan merilohien siirtoa. Ensimmäiset Porin edustalta pyydetyt lohet on jo siirretty Pirkanmaalle Kuloveteen, ja syksyllä siirretään lohien lisäksi myös taimenia Kokemäenjoen keskiosiin ja Loimijoen alaosaan.
Tavoitteena on sel...

|
| Hakusanat: Merilohi, poikanen, Kokemäenjoki |
Onko uutisessa korjattavaa? |
|