<< Takaisin kalastusuutisten etusivulle
Oijärvestä jättimäinen hauki - Vuosituhannen ennätyshauki painoi 18,8 kiloa |
|
Kategoria: Kalastus Oulun lääni
Lähettäjä:Timpe |
Lähetetty: 2.6.2009
Lähde: Iijokiseutu |
Julkaistu Iijokiseudussa 28.5
Viime viikon tiistai yllätti Iin Oijärvelle verkon kokuun lähteneet Olavi Höyhtyän ja Aslak Jaaran täydellisesti. Miesten tiedossa oli, että isoja haukia on tänäkin keväänä kalaisasta järvestä saatu, mutta suustaan 40-millisen verkon yläpaulaan tarttunut peto näytti valtavalta.
Höyhtyällä oli onneksi mukana piikkikirves, jolla hauki saatiin keplotelluksi veneeseen. -Voi mahoton, oli siinä vaiheessa molempien kalamiesten kommentti. Rantaan päästyä oli vuorossa mittaus. Pituutta hauella oli 135 senttiä ja ympärysmittaa 63 senttiä. Kyläkauppiaan virallinen vaaka näytti painoa olevan 18,8 kiloa, kun hauki sitten kuvausten jälkeen punnittiin. Olavi Höyhtyä arveli, että kutuaikana peto olisi painanut yli 20 kiloa.
Kalamiehet arvelivat saaliinsa sen verran vanhaksi, että ruuaksi siitä ei olisi. Niinpä haukivainaja päätyikin tutun koirille syötäväksi. Suomunäyte toimitettiin Oulun yliopiston tutkittavaksi. Sieltä oli kerrottu, että hauen minimi-ikä suomuista selviää, mutta se ei siis välttämättä ole kalan todellinen ikä.
Kyläkauppias sai vaivan palkaksi hauen pään. Olavi Höyhtyä arveli sen jo päätyneen muurahaispesään puhdistumaan. Itse kalamiehet katsoivat todisteeksi jättikalasta riittävän siitä otetut kuvat. He joutuivat loppuviikosta nostamaan verkkonsa pois vedestä. Lahnan kutuaikaan Oijärvestä tulee kalaa niin, että niiden kanssa ei pärjää mitenkään, Olavi Höyhtyä mainitsi.
Suomen ennätys ylittyy reilusti Suomessa on tämän vuosituhannen alusta pidetty ennätyskalarekisteriä. Sen takana on kalastusalan järjestöjä ja alan lehtiä. Ennätyskalalautakuntaa johtaa professori Hannu Lehtonen Helsingin yliopistosta. Tiukat säännöt edellyttävät kalan tarkkaa mittaamista ja punnitsemista, ellei kalaa saada peräti nähtäväksi.
Oijärven jättihauki näyttäisi täyttävän ennätyskalarekisterin B-kategorian. Se on punnittu tarkastetulla kaupan vaa’alla. Hauki on kuvattu ja mitattu ilmeisen huolellisesti. Se myös täyttää reilusti rekisterin alarajan, joka hauen kohdalla on 16 kiloa.
Jos arvovaltainen lautakunta oijärveläisten mittaukset hyväksyy, nousee 18,8 kiloinen komeasti Suomen ennätyshaueksi. Tähän asti ennätys on ollut syksyllä 2005 Suomenlahdelta Kirkkonummen vesiltä verkolla saatu 17,860 kilon painoinen peto. Olavi Höyhtyä arveli saadun jättihauenkin kasvaneen meressä. Oijärvestähän on Kuivajoen kautta esteetön yhteys Perämereen.
Lähde: Iijokiseutu
|
| Hakusanat: hauki, SE, verkkokalastus |
Onko uutisessa korjattavaa? |
Keskustele tästä kalastusuutisesta! >>
Onko sinulla jokin kalastukseen liittyvä ajankohtainen uutinen? Näitkö jonkin kalastukseen liittyvän uutisen netissä tai lehdessä? Toimita se tällä lomakkeella uutispalveluumme, jonne koetamme kerätä ihan kaikki suomen kalastusuutiset!

UUTTA!!
Klikkaa alla olevaa nappia ja lisää Kalassa.netin Kalastusuutiset iGoogle-aloitussivullesi! RSS-Syöte: http://www.kalassa.net/rss.xml

"Tappajakala helvetistä" leviää USA:ssa |
|
Kategoria: Ulkomaat
Lähettäjä:Nileksi |
Lähetetty: 10.4.2012
Lähde: www.iltasanomat.fi 11.4.2012 |
Marylandin osavaltiossa on luvattu 200 taalan palkkio käärmeenpäistä.
Muutamaan Yhdysvaltain osavaltion vesistöä piinaa ikävä vitsaus. Vierasperäinen kalalaji käärmeenpää on levittäytynyt muun muassa Marylandiin eikä siitä päästä hevillä eroon. Kä...

|
| Hakusanat: käärmeenpää, kala helvetistä, tappajakala |
Onko uutisessa korjattavaa? |
Kahden kannettava kuha |
|
Kategoria: Kalastus Itä-Suomi
Lähettäjä:¤Kännikala¤ |
Lähetetty: 10.4.2012
Lähde: Veijo Miettinen - Savon Sanomat |
Joroisten kalamiehet Keijo Mäkeläinen ja Heikki Kuronen olivat laskeneet talviverkkonsa pyyntiin Joroisselälle. Pyydykset oli viritetty yli kymmenen metrin syvyyteen suurille kaloille. Eihän niissä pienet pysyisikään, sillä verkkojen silmäkoko oli 70...

|
| Hakusanat: Kuha, ahven, hauki, verkkokalastus, pilkintä, uistelu |
Onko uutisessa korjattavaa? |
"Tappajakala helvetistä" leviää USA:ssa |
|
Kategoria: Ulkomaat
Lähettäjä:¤Kännikala¤ |
Lähetetty: 10.4.2012
Lähde: Lähteet: Washington Monthly, Fox, Yahoo News, Iltalehti |
Muutamaan Yhdysvaltain osavaltion vesistöä piinaa ikävä vitsaus. Vierasperäinen kalalaji käärmeenpää on levittäytynyt muun muassa Marylandiin eikä siitä päästä hevillä eroon. Käärmeenpään pelätään syrjäyttävän alkuperäiset lajit.
Käärmeenpäät, joi...

|
| Hakusanat: Tappajakala, Käärmeenpää, Kala helvetistä |
Onko uutisessa korjattavaa? |
Amerikassa virvelimieskin on miljonääri |
|
Kategoria: Ulkomaat
Lähettäjä:daiwa2 |
Lähetetty: 28.3.2012
Lähde: Iltalehti |
Suomessa virveliä viskomalla ei rikastu, mutta Amerikassa kaikki on suurta.
Esimerkiksi vuonna 2010 urheilukalastuksen Bassmaster Elite -sarjassa kisaava Kevin VanDam tienasi mukavat 915 000 euroa. Lajin 44-vuotias legenda on ansainnut urallaan jo...

|
| Hakusanat: urheilukalastus,miljonääri |
Onko uutisessa korjattavaa? |
Kohtalokas tauti iski Kymijoen viljelykaloihin |
|
Kategoria: Luonto
Lähettäjä:Kipster |
Lähetetty: 28.3.2012
Lähde: Iltalehti |
Kymijoen vesistön varrella sijaitsevalta kalanviljelylaitokselta on löytynyt sisävesissä harvinaista IPN-tautia.
Se on ihmiselle vaaraton, mutta kaloille kohtalokas. Harvinaiseen tautiin ei ole lääkettä, joten tautiviruksesta pääsee eroon vain tyh...

|
| Hakusanat: tauti, kymijoki, viljelykala |
Onko uutisessa korjattavaa? |
Alamittakala takaisin veteen elävänä tai kuolleena |
|
Kategoria:
Lähettäjä:daiwa2 |
Lähetetty: 24.3.2012
Lähde: Yle |
Huhtikuun alusta lähtien laki rankaisee ankarasti alamittakaloja veneessään hautovia. - Yleisen moraalikäsityksen mukaan on ollut suotavampaa syödä alamittakala kuin palauttaa se henkitoreissaan veteen. Enää se ei käy, Etelä-Savon ELY-keskuksen kalat...

|
| Hakusanat: alamitta,pyydykset. |
Onko uutisessa korjattavaa? |
Itämeri makeutuu - lajit taantuvat |
|
Kategoria: Vesistöt
Lähettäjä:daiwa2 |
Lähetetty: 24.3.2012
Lähde: Yle |
Itämeri on Turun yliopiston tuoreimpien tutkimusten mukaan makeutunut viime vuosikymmeninä. Varsinkin 70-luvulla merivesi makeutui selvästi. Makeutuminen on seurausta siitä, että sateet ovat lisääntyneet useita kymmeniä prosentteja viime vuosikymment...

|
| Hakusanat: turska,suolapitoisuus,itämeri,taantuma, |
Onko uutisessa korjattavaa? |
Minne katosivat Pyhäjärven muikut? |
|
Kategoria: Ammattikalastus
Lähettäjä:JamiDaMan |
Lähetetty: 16.3.2012
Lähde: YLE Satakunta |
Arvokalat ovat kadonneet kalastajien mukaan Säkylän Pyhäjärvestä. Esimerkiksi tämän talven muikkusaalista on arvioitu huonoimmaksi ikinä. Kalastaja Markku Lehtisen mukaan järven vedenlaatu on heikentynyt huolestuttavasti. Hänen mukaansa syyksi epäill...

|
| Hakusanat: Pyhäjärvi, muikku, arvokala, kalakato |
Onko uutisessa korjattavaa? |
|