<< Takaisin kalastusuutisten etusivulle
Saimaannieriä saa uutta toivoa |
|
Kategoria: Kalalajit
Lähettäjä:Harri |
Lähetetty: 3.11.2009
Lähde: Yle.fi |
Saimaannieriän pelastamiseen on saatu uutta toivoa. Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos on saanut saimaannieriän mätiä ja maitia talteen Luonterilta ja Ruokovedeltä.
Vapaaehtoiset kalastajat ovat viime viikkoina olleet Saimaan syvänteiden aarteen perässä. Uhanalaisia saimaannieriöitä on pyydystetty lypsettäväksi, jotta saataisiin uusia emokalaperheitä istutuksia varten. Tämä on ensimmäinen kerta, kun luontoon istutetuista nieröistä on saatu mätiä ja maitia talteen.
- Kalamäärä ei ole vieläkään riittävä, mutta kyllä tällä alkuun päästään. Pystytään käyttämään hedelmöityksessä pakastuksessa ollutta maitia, jotta saadaan perustettua emokalaperheitä. Nyt on merkkejä, että kala voisi lisääntyä luonnonvaraisesti, toteaa Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen tutkimusmestari Tauno Nurmio.
Jokainen mätimuna on arvokas
Uusien emokalojen jälkeläisiin kohdistuu paljon odotuksia, sillä saimaannieriän istutukset ovat pitkään tuottaneet laihoja tuloksia. Kuolimojärven tiettävästi ainoa luontainen saimaannieriäkanta on sekin uhattuna. Saimaalla kalastaville nieriän pelastaminen on sydämenasia.
- Saimaannieriä on erittäin hieno kala. Sitä ei tarvitse suomustaa, koska se on nahkakala. Siivoaminen on helppoa. Kerran jos nuorena sai kalan vuodessa, nyt niitä saa harva se viikko. Ja se on myös hyvänmakuinen, toteaa juvalainen Mauno Kaila.
Nahkaloheksikin kutsuttua nieriää on yritetty saada lisääntymään kymmenien vuosien ajan. Istutusten lisäksi nieriä saattaa tarvita turvakseen uusia rauhoitusalueita.
Esimerkiksi Luonterilla noin 240 hehtaarin alueella kaikki kalastaminen on kielletty, mutta se ei vielä nieriälle riitä.
- Tässä on syvännealueita, mihin sitä voitaisiin laajentaa kaksinkertaisestikin. Nieriän elvyttäminen vaatii, että alue olisi täysin rauhoitettu, kertoo kalastusbiologi Lasse Hyytinen Etelä-Savon TE-keskukselta.
Lähde: Yle.fi
|
| Hakusanat: saimaannieriä,rktl |
Onko uutisessa korjattavaa? |
Keskustele tästä kalastusuutisesta! >>
Onko sinulla jokin kalastukseen liittyvä ajankohtainen uutinen? Näitkö jonkin kalastukseen liittyvän uutisen netissä tai lehdessä? Toimita se tällä lomakkeella uutispalveluumme, jonne koetamme kerätä ihan kaikki suomen kalastusuutiset!

UUTTA!!
Klikkaa alla olevaa nappia ja lisää Kalassa.netin Kalastusuutiset iGoogle-aloitussivullesi! RSS-Syöte: http://www.kalassa.net/rss.xml

Kuhasaaliit kasvavat lämpiminä kesinä |
|
Kategoria:
Lähettäjä:daiwa2 |
Lähetetty: 23.9.2011
Lähde: Iltalehti |
Kuhien määrä kasvaa Suomen rannikkovesissä parhaiten lämpiminä kesinä.
Kuhat syövät ja lisääntyvät matalissa rannikkovesissä, jotka lämpiävät helposti.
Asia käy ilmi tutkimuksesta, jossa selvitettiin vuosien 1980-2008 kuhasaaliiden ja lisääntym...

|
| Hakusanat: Kuha,kuhasaaliit, kasvavat, paranevat,lämmin kesä,lämpimmämmät kesät |
Onko uutisessa korjattavaa? |
Kainuun työttömiä koulutetaan kalastajiksi |
|
Kategoria: Ammattikalastus
Lähettäjä:daiwa2 |
Lähetetty: 19.8.2011
Lähde: YLE Kainuu |
Kainuun järvikalasta suurin osa jää pyytämättä, sillä ammattikalastajat ikääntyvät ja jatkajista on pula. Kotimaisen kalan kysyntä ja vientimarkkinat takaisivat menekin, mutta ammattikalastus vaatii uusilta yrittäjiltä koulutusta ja mittavia investoi...

|
| Hakusanat: Ammattikalastus,työtön,työttömiä kalastajaksi, kainuu |
Onko uutisessa korjattavaa? |
Saksiniekkoja menee pitkäkyntisille |
|
Kategoria: Muut aiheet
Lähettäjä:Timpe |
Lähetetty: 28.7.2011
Lähde: Yle Tampere |
Ravustuskausi on tuonut jälleen mukanaan myös rapuvarkaudet. Pirkanmaalla saksiniekkoja on viime päivinä tiettävästi anastettu ainakin Nokialla. Rapujen lisäksi varkaille kelpaavat usein myös merrat.
Nokian poliisille varkauksista ei ole toistais...

|
| Hakusanat: Rapu, varkaat |
Onko uutisessa korjattavaa? |
Rapalan koukkuihin tarttui valtava vonkale |
|
Kategoria: Yritykset
Lähettäjä:Timpe |
Lähetetty: 27.7.2011
Lähde: Talouselämä |
Rapalan toinenkin vuosineljännes sujui hyvin, vaikka ei ihan niin hyvin kuin markkinat odottivat. Liikevaihtoa yhtiö kuitenkin keräsi jälleen yhden vuosineljänneksen uuden ennätyksen verran, 81 miljoonaa euroa.
Valuuttakurssit vähän heikensivät U...

|
| Hakusanat: Rapala |
Onko uutisessa korjattavaa? |
Jokirapu kestääkin ruttoa |
|
Kategoria: Muut aiheet
Lähettäjä:Timpe |
Lähetetty: 26.7.2011
Lähde: Yle Savo |
Jokirapu kestääkin rapuruttoa. Itä-Suomen yliopistossa tehdyissä tutkimuksissa on selvinnyt, että Pohjois-Savossa ja Kainuussa on yksittäisiä jokirapukantoja, jotka kestävät joitakin rapuruttotyyppejä.
Kestävyys on todettu kokeissa käytettyjen po...

|
| Hakusanat: Jokirapu, rapurutto |
Onko uutisessa korjattavaa? |
Merilohia siirretään Kokemäenjokeen |
|
Kategoria: Vesistöt
Lähettäjä:Timpe |
Lähetetty: 16.6.2011
Lähde: Yle Tampere |
Kokemäenjoella kokeillaan merilohien siirtoa. Ensimmäiset Porin edustalta pyydetyt lohet on jo siirretty Pirkanmaalle Kuloveteen, ja syksyllä siirretään lohien lisäksi myös taimenia Kokemäenjoen keskiosiin ja Loimijoen alaosaan.
Tavoitteena on sel...

|
| Hakusanat: Merilohi, poikanen, Kokemäenjoki |
Onko uutisessa korjattavaa? |
|