<< Takaisin kalastusuutisten etusivulle
Kala-ala uudessa nousussa |
|
Kategoria: Muut aiheet
Lähettäjä:Harri |
Lähetetty: 7.10.2009
Lähde: Opettaja lehti |
Puuhamaa ja muumimaailma. Paraisten kalakoulussa tunnelma tiukkuu tekemisen iloa. Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Länsi-Turunmaan saaristossa sijaitsevaa Suomen kalatalous- ja ympäristöinstituuttia eli Paraisten kalakoulua ovat jotkut opiskelijoista verranneet jopa muumimaailmaan. Opiskelijat arvostavat sitä, että opetukseen kuuluu paljon tekemistä eikä vain teoriaa.
Viime keväänä 30-vuotista toimintaansa juhlinut koulu on monipuolinen kalatalouden ja ympäristöalan osaamiskeskus, vaikka sen alue paatteineen, verstaineen ja puoteineen muistuttaa enemmän kodikasta puuhamaata kuin hikisestä uurastamisesta kertovaa oppilaitosta.
– Opiskelijoista useimmat ovat kiinnostuneita kalastuksesta, luonnosta ja ympäristöstä. Koulutus on paljolti käytännön työtä, sen avulla pyritään opiskelijoille varmistamaan myös työpaikka. Teoriaa on sen verran kuin on tarpeen, sanoo keväällä rehtorin tehtävät vastaanottanut Mailis Kuuppo.
Paraisten kalakoulu on ainut saaristossa sijaitseva ja ainut kaksikielinen alan oppilaitos. Ruotsinkielistä opetusta on tosin vain vähän, sillä eri puolilta maata tulevista opiskelijoista suurin osa on suomenkielisiä tai hallitsee myös suomen. Aikuisopiskelijat mukaan lukien opiskelijoita on vuosittain noin 200.
Paraisilla voi peruskoulu- ja ylioppilaspohjalta opiskella esimerkiksi ammattikalastajan, kalanjalostajan, kalanviljelijän, kalastuksenohjaajan, luonto-ohjaajan ja ympäristönhoitajan tutkinnon. Näiden ohella tarjolla on aikuiskoulutusta luonto-ohjaajasta kalastusoppaan ja veneenrakentajan ammattitutkintoon ja luonto- ja ympäristöneuvojaksi.
Monipuolinen instituutti
Kalakoulu aloitti Paraisilla 1979, kun Harjun kalastajakoulu ja Pernå Fiskarskolan yhdistettiin Valtion kalatalousoppilaitokseksi. Päätoimipisteekseen koulu sai kalkkikaivoksen reunalla sijaitsevan vanhan Lastensuojelutalon.
Alusta lähtien sisäoppilaitoksena toimineen koulun pojat majoitettiin Olkiluodon atomivoimalan työmaalla tyhjiksi jääneisiin parakkeihin. Tytöille vuokrattiin asuntoja kaupungin keskustasta.
”Alkuaikoina opettajilla oli vuoroviikoin asuntolapäivystys, johon kuuluivat tarkastuskäynnit”, kirjoittaa eläkkeellä oleva pitkäaikainen rehtori Kari Penttinen 30-vuotishistoriikissa.
Kun ensimmäiset opistotason opiskelijat aloittivat, tutkintonimikekin puuttui. Opiskelijat eivät tyytyneet vanhaan kalastusteknikko-nimityksen, vaan neljän vuoden opiskelu pitäisi palkita uudella nimikkeellä. He ehdottivat Saksan mallin mukaisesti kalatalousinsinööriä.
Opettajakunnan esitys kuitenkin voitti, ja ensimmäiset iktyonomit valmistuivat jouluksi 1982. Nyt iktyonomien koulutus on siirtynyt Turun ammattikorkeakouluun. Koulutus toteutetaan kuitenkin kalakoulun tiloissa ja osa opettajista tulee sieltä.
Oppilaitoksen nykyinen alue alkoi rakentua Hessundin salmen rannalle 1980-luvun puolivälissä. Pääsuunnittelija arkkitehti Pentti Raatikainen valitsi päärakennuksen sijaintipaikan muun muassa siksi, että sieltä löytyi yli 50 kasvilajia. Oman kalanviljelylaitoksen oppilaitos sai 1990-luvun alussa. Se tuottaa vuosittain jopa 8 000 kiloa kalaistukkaita ja 4 000 kiloa kirjolohta ruokakalaksi.
Ensimmäisen suuren muutoksen eteen oppilaitos joutui vuonna 1997, jolloin opetusministeriö esitti tavoitteeksi ammatillisen koulutuksen siirtämisen yksityisille järjestäjille tai kunnille ja kuntayhtymille. Kunnat eivät yksin olleet halukkaita ottamaan vastuulleen kaksikielistä valtakunnallista opetusta.
Ratkaisu löytyi usean eri toimijan perustamasta Kalatalouden ja merenkulun koulutussäätiöstä, johon mukaan tulivat muun muassa Turun ja Paraisten kaupungit, Kalatalouden keskusliitto ja Åbo Akademin säätiö. Tällöin koulu sai nykyisen nimensä.
Luonto- ja ympäristöalan koulutus alkoi 2000-luvun alussa. Opetushallituksen vahvistamat uudet luonto- ja ympäristöalan tutkintonimikkeet ovat ympäristönhoitaja, luonto- ja ympäristöneuvoja sekä luonto-ohjaaja.
Kalataloudella on tulevaisuus
Paraisilla Hessundin rannassa voi lyhyessä ajassa nähdä koko kalantuotannon ketjun, kalanviljelystä kalakauppaan.
Sisätiloissa ovat muun muassa kalabiologian, vesistötutkimuksen ja mikrobiologian laboratoriot sekä suuri tutkimuskäytössä oleva akvaariohuone. Ranta muistuttaa pientä kalastajasatamaa. Rannassa on pyydysvarasto, venevaja ja suuri laituri. Kalastusalusten lisäksi oppilaitoksella on matkailuveneitä.
Kiinnostus kalataloutta kohtaan oli pitkään hiipumassa. Viime aikoina ala on kuitenkin alkanut kiinnostaa sekä nuoria että vähän varttuneempia. Etenkin aikuiskoulutuksessa kiinnostus näkyy jo opiskelijamäärien kasvuna.
– Moni yllättyy siitä, kuinka monipuolista koulutusta meillä on. Kalanviljelijän koulutuksen ohella kalastuksenohjaajan ammatti on kestosuosikki. Aikuiskoulutuksen puolella kalastusoppaan ammattitutkinto kiinnostaa entistä enemmän, Mailis Kuuppo kertoo.
Kalastajan ammatti periytyi aikaisemmin isältä pojalle, mutta uusi sukupolvi tulee ammattiin koulutuksen tarjoaman mestari–kisälli-hankkeen kautta.
– Kalastajan ammattiin kuuluu nykyisin monia muitakin asioita kuin kalansaalis. Muun muassa ympäristöön ja hygieniaan liittyviä vaatimuksia on työssä yhä enemmän. Tieto kulkee tällaisessa koulutuksessa kumpaankin suuntaan.
Työssäoppiminen, yhteydet työelämään ja muihin oppilaitoksiin ovat Kuupon mukaan nousseet koulutuksessa yhä merkittävimmiksi. Harjoittelijan mukana tulee oppilaitokseenkin viimeisintä tietoutta työelämästä.
Kalakoulutus verkottuu
Monipuolistaminen on pitkään opetustyötä tehneen tuoreen rehtorin vastaus opiskelijoiden houkuttelemiseksi. Mailis Kuuppo kiteyttää visionsa kolmeen kohtaan: vankka osaaminen, koulutettu henkilökunta sekä työelämän kuunteleminen ja opiskelijoiden kouluttaminen työelämän tarpeisiin.
Tänä syksynä kalakoulussa on uutena alkanut luonto- ja ympäristöneuvojan koulutus sekä eläintenhoitajan ammattitutkinto erikoistumisalana koirankouluttaja.
Perinteisen puuveneen rakentajan am-mattitutkinto alkaa kaksivuotisena kurssina. Sen lisäksi tarjolla on iltakurssi, jossa opetetaan puuveneen rakentamisen perusteita.
Lähitulevaisuudessa uusien luonto-ohjaajien opastuksella saaristossa voisi järjestää vaikka leirikouluja.
Ulkomaiset projektit ovat vieneet opiskelijoita jo Etelä-Ranskan vuoristoon ja Norjaan ja tuoneet vastavuoroisesti muun muassa venäläisiä kala-alan työntekijöitä Paraisille.
Lähde: Opettaja lehti
|
| Hakusanat: Kalakoulu, parainen |
Onko uutisessa korjattavaa? |
Keskustele tästä kalastusuutisesta! >>
Onko sinulla jokin kalastukseen liittyvä ajankohtainen uutinen? Näitkö jonkin kalastukseen liittyvän uutisen netissä tai lehdessä? Toimita se tällä lomakkeella uutispalveluumme, jonne koetamme kerätä ihan kaikki suomen kalastusuutiset!

UUTTA!!
Klikkaa alla olevaa nappia ja lisää Kalassa.netin Kalastusuutiset iGoogle-aloitussivullesi! RSS-Syöte: http://www.kalassa.net/rss.xml

"Tappajakala helvetistä" leviää USA:ssa |
|
Kategoria: Ulkomaat
Lähettäjä:Nileksi |
Lähetetty: 10.4.2012
Lähde: www.iltasanomat.fi 11.4.2012 |
Marylandin osavaltiossa on luvattu 200 taalan palkkio käärmeenpäistä.
Muutamaan Yhdysvaltain osavaltion vesistöä piinaa ikävä vitsaus. Vierasperäinen kalalaji käärmeenpää on levittäytynyt muun muassa Marylandiin eikä siitä päästä hevillä eroon. Kä...

|
| Hakusanat: käärmeenpää, kala helvetistä, tappajakala |
Onko uutisessa korjattavaa? |
Kahden kannettava kuha |
|
Kategoria: Kalastus Itä-Suomi
Lähettäjä:¤Kännikala¤ |
Lähetetty: 10.4.2012
Lähde: Veijo Miettinen - Savon Sanomat |
Joroisten kalamiehet Keijo Mäkeläinen ja Heikki Kuronen olivat laskeneet talviverkkonsa pyyntiin Joroisselälle. Pyydykset oli viritetty yli kymmenen metrin syvyyteen suurille kaloille. Eihän niissä pienet pysyisikään, sillä verkkojen silmäkoko oli 70...

|
| Hakusanat: Kuha, ahven, hauki, verkkokalastus, pilkintä, uistelu |
Onko uutisessa korjattavaa? |
"Tappajakala helvetistä" leviää USA:ssa |
|
Kategoria: Ulkomaat
Lähettäjä:¤Kännikala¤ |
Lähetetty: 10.4.2012
Lähde: Lähteet: Washington Monthly, Fox, Yahoo News, Iltalehti |
Muutamaan Yhdysvaltain osavaltion vesistöä piinaa ikävä vitsaus. Vierasperäinen kalalaji käärmeenpää on levittäytynyt muun muassa Marylandiin eikä siitä päästä hevillä eroon. Käärmeenpään pelätään syrjäyttävän alkuperäiset lajit.
Käärmeenpäät, joi...

|
| Hakusanat: Tappajakala, Käärmeenpää, Kala helvetistä |
Onko uutisessa korjattavaa? |
Amerikassa virvelimieskin on miljonääri |
|
Kategoria: Ulkomaat
Lähettäjä:daiwa2 |
Lähetetty: 28.3.2012
Lähde: Iltalehti |
Suomessa virveliä viskomalla ei rikastu, mutta Amerikassa kaikki on suurta.
Esimerkiksi vuonna 2010 urheilukalastuksen Bassmaster Elite -sarjassa kisaava Kevin VanDam tienasi mukavat 915 000 euroa. Lajin 44-vuotias legenda on ansainnut urallaan jo...

|
| Hakusanat: urheilukalastus,miljonääri |
Onko uutisessa korjattavaa? |
Kohtalokas tauti iski Kymijoen viljelykaloihin |
|
Kategoria: Luonto
Lähettäjä:Kipster |
Lähetetty: 28.3.2012
Lähde: Iltalehti |
Kymijoen vesistön varrella sijaitsevalta kalanviljelylaitokselta on löytynyt sisävesissä harvinaista IPN-tautia.
Se on ihmiselle vaaraton, mutta kaloille kohtalokas. Harvinaiseen tautiin ei ole lääkettä, joten tautiviruksesta pääsee eroon vain tyh...

|
| Hakusanat: tauti, kymijoki, viljelykala |
Onko uutisessa korjattavaa? |
Alamittakala takaisin veteen elävänä tai kuolleena |
|
Kategoria:
Lähettäjä:daiwa2 |
Lähetetty: 24.3.2012
Lähde: Yle |
Huhtikuun alusta lähtien laki rankaisee ankarasti alamittakaloja veneessään hautovia. - Yleisen moraalikäsityksen mukaan on ollut suotavampaa syödä alamittakala kuin palauttaa se henkitoreissaan veteen. Enää se ei käy, Etelä-Savon ELY-keskuksen kalat...

|
| Hakusanat: alamitta,pyydykset. |
Onko uutisessa korjattavaa? |
Itämeri makeutuu - lajit taantuvat |
|
Kategoria: Vesistöt
Lähettäjä:daiwa2 |
Lähetetty: 24.3.2012
Lähde: Yle |
Itämeri on Turun yliopiston tuoreimpien tutkimusten mukaan makeutunut viime vuosikymmeninä. Varsinkin 70-luvulla merivesi makeutui selvästi. Makeutuminen on seurausta siitä, että sateet ovat lisääntyneet useita kymmeniä prosentteja viime vuosikymment...

|
| Hakusanat: turska,suolapitoisuus,itämeri,taantuma, |
Onko uutisessa korjattavaa? |
Minne katosivat Pyhäjärven muikut? |
|
Kategoria: Ammattikalastus
Lähettäjä:JamiDaMan |
Lähetetty: 16.3.2012
Lähde: YLE Satakunta |
Arvokalat ovat kadonneet kalastajien mukaan Säkylän Pyhäjärvestä. Esimerkiksi tämän talven muikkusaalista on arvioitu huonoimmaksi ikinä. Kalastaja Markku Lehtisen mukaan järven vedenlaatu on heikentynyt huolestuttavasti. Hänen mukaansa syyksi epäill...

|
| Hakusanat: Pyhäjärvi, muikku, arvokala, kalakato |
Onko uutisessa korjattavaa? |
|