<< Takaisin kalastusuutisten etusivulle
Lohet ja kalastajat vähissä Tenolla |
|
Kategoria: Kalastus Lappi
Lähettäjä:Timpe |
Lähetetty: 28.7.2009
Lähde: Yle Lappi |
Lohien ja kalastajien vähyys haittaavat Tenojokivarren yrittäjien elämää. Laman uskotaan vähentäneen Tenojoelle soutupalveluita ostavien kalastusmatkailijoiden määrää. Myös lohen vähyys laskee turistikalastajien kiinnostusta Tenojokeen.
Utsjoen Outakoskella asuva oululaislähtöinen Juha "Jupe" Lohi on pyytänyt lohta Tenolla jo reilut kymmenen vuotta. Samalla Jupe on tarjonnut majoitusta ja soutupalveluita sadoille kalastajille kesäisin Seitalan isäntänä.
Tenon kalastusmatkailusta on lohjennut merkittävä lisä perheelle. Kalastusturismin hyvinvointi on Tenojokivarren asukkaalle hyvin tärkeä. Kuluvan kesän saldo on laihahko, niin lohisaalin kuin kalastusmatkailijoidenkin tuoman tulon osalta.
Jupe Lohen mukaan koko jokivarressa on ollut hiljaisempaa. Myös kaikkein vilkkaimmilla paikoilla, missä normaalisti on ruuhkaa, ei tänä vuonna ole tarvinnut jonottaa.
- Kaikki kauppiaat sanovat, että on paljon hiljaisempaa kuin normaalisti. Kansainvälinen lama vaikuttaa varmasti kaikkein eniten, ei niinkään se, että alkukesästä uutisoitiin että lohta on vähän, arvelee Jupe Lohi.
Myös lohet vähissä
Tenosta on saatu heikosti kalaa, erityisesti suurikokoista lohta. Heinäkuun alun jälkeen jokeen alkanut tittien eli reilun kilon painoisen lohen nousu sentään vaikuttaa kohtalaiselta. Tämä on nähtävissä myös Karigasniemen kylätalon "Saivun" jokimonitorissa. Muutamia ylävirtaan nousevia tittejä vilahteli kuvassa.
Seitalan isännän Jupe Lohen kesän suurin on reilun kolmen kilon lohi Outakosken lohensoutukisassa. Haastattelua varten järjestetty soutelu tuotti myös tulosta.
Vapaan sidottu perho oli yhdelle puolitoistakiloiselle pikkulohelle ylitsepääsemättömän houkutteleva.
Lohen säilymisen puolesta
Majoitusta ja soutupalveluita turistikalastajille tarjoava yrittäjä tukee Tenon lohenkalastukseen esitettyjä uusia suojelutoimenpiteitä.
Lohimiehen mielestä Tenonlohen säilymisen puolesta kannattaa taistella ja paikallistenkin taipua säätelytoimiin. Jokeen myyty kala on moninverroin arvokkaampi tenolaisillekin kuin kulkutuksella saatu lohi pakasteessa.
- Jos puhutaan kalastuksesta joka tapahtuu vavalla ja vieheellä, niin se ei ainakaan vaaranna Tenonlohen tulevaisuutta. Jos joku vaarantaa Tenonlohen tulevaisuuden niin keväällä tapahtuva kulkutus. Sitä voisi rajoittaa, sanoo Jupe Lohi.
Kesäksi 2009 voimaan tullut kolmen vavan vaparajoitus turistisoutajille ei tyydytä Seitalan isäntää.
- Ennemminkin saaliskiintiö käyttöön, vaikka kaksi kalaa per lupa, koska suurin osa lähtee täältä pois yhden kalan kanssa vaikka on viikonkin täällä kalastanut, vakuuttaa Juha "Jupe" Lohi.
YLE Lappi

Seitalan jokiveneet ovat olleet vähällä käytöllä tänä kesänä. Kuva: YLE/Raimo Torikka
Lähde: Yle Lappi
|
| Hakusanat: Lohi, Tenojoki, Kalastus |
Onko uutisessa korjattavaa? |
Keskustele tästä kalastusuutisesta! >>
Onko sinulla jokin kalastukseen liittyvä ajankohtainen uutinen? Näitkö jonkin kalastukseen liittyvän uutisen netissä tai lehdessä? Toimita se tällä lomakkeella uutispalveluumme, jonne koetamme kerätä ihan kaikki suomen kalastusuutiset!

UUTTA!!
Klikkaa alla olevaa nappia ja lisää Kalassa.netin Kalastusuutiset iGoogle-aloitussivullesi! RSS-Syöte: http://www.kalassa.net/rss.xml

"Tappajakala helvetistä" leviää USA:ssa |
|
Kategoria: Ulkomaat
Lähettäjä:Nileksi |
Lähetetty: 10.4.2012
Lähde: www.iltasanomat.fi 11.4.2012 |
Marylandin osavaltiossa on luvattu 200 taalan palkkio käärmeenpäistä.
Muutamaan Yhdysvaltain osavaltion vesistöä piinaa ikävä vitsaus. Vierasperäinen kalalaji käärmeenpää on levittäytynyt muun muassa Marylandiin eikä siitä päästä hevillä eroon. Kä...

|
| Hakusanat: käärmeenpää, kala helvetistä, tappajakala |
Onko uutisessa korjattavaa? |
Kahden kannettava kuha |
|
Kategoria: Kalastus Itä-Suomi
Lähettäjä:¤Kännikala¤ |
Lähetetty: 10.4.2012
Lähde: Veijo Miettinen - Savon Sanomat |
Joroisten kalamiehet Keijo Mäkeläinen ja Heikki Kuronen olivat laskeneet talviverkkonsa pyyntiin Joroisselälle. Pyydykset oli viritetty yli kymmenen metrin syvyyteen suurille kaloille. Eihän niissä pienet pysyisikään, sillä verkkojen silmäkoko oli 70...

|
| Hakusanat: Kuha, ahven, hauki, verkkokalastus, pilkintä, uistelu |
Onko uutisessa korjattavaa? |
"Tappajakala helvetistä" leviää USA:ssa |
|
Kategoria: Ulkomaat
Lähettäjä:¤Kännikala¤ |
Lähetetty: 10.4.2012
Lähde: Lähteet: Washington Monthly, Fox, Yahoo News, Iltalehti |
Muutamaan Yhdysvaltain osavaltion vesistöä piinaa ikävä vitsaus. Vierasperäinen kalalaji käärmeenpää on levittäytynyt muun muassa Marylandiin eikä siitä päästä hevillä eroon. Käärmeenpään pelätään syrjäyttävän alkuperäiset lajit.
Käärmeenpäät, joi...

|
| Hakusanat: Tappajakala, Käärmeenpää, Kala helvetistä |
Onko uutisessa korjattavaa? |
Amerikassa virvelimieskin on miljonääri |
|
Kategoria: Ulkomaat
Lähettäjä:daiwa2 |
Lähetetty: 28.3.2012
Lähde: Iltalehti |
Suomessa virveliä viskomalla ei rikastu, mutta Amerikassa kaikki on suurta.
Esimerkiksi vuonna 2010 urheilukalastuksen Bassmaster Elite -sarjassa kisaava Kevin VanDam tienasi mukavat 915 000 euroa. Lajin 44-vuotias legenda on ansainnut urallaan jo...

|
| Hakusanat: urheilukalastus,miljonääri |
Onko uutisessa korjattavaa? |
Kohtalokas tauti iski Kymijoen viljelykaloihin |
|
Kategoria: Luonto
Lähettäjä:Kipster |
Lähetetty: 28.3.2012
Lähde: Iltalehti |
Kymijoen vesistön varrella sijaitsevalta kalanviljelylaitokselta on löytynyt sisävesissä harvinaista IPN-tautia.
Se on ihmiselle vaaraton, mutta kaloille kohtalokas. Harvinaiseen tautiin ei ole lääkettä, joten tautiviruksesta pääsee eroon vain tyh...

|
| Hakusanat: tauti, kymijoki, viljelykala |
Onko uutisessa korjattavaa? |
Alamittakala takaisin veteen elävänä tai kuolleena |
|
Kategoria:
Lähettäjä:daiwa2 |
Lähetetty: 24.3.2012
Lähde: Yle |
Huhtikuun alusta lähtien laki rankaisee ankarasti alamittakaloja veneessään hautovia. - Yleisen moraalikäsityksen mukaan on ollut suotavampaa syödä alamittakala kuin palauttaa se henkitoreissaan veteen. Enää se ei käy, Etelä-Savon ELY-keskuksen kalat...

|
| Hakusanat: alamitta,pyydykset. |
Onko uutisessa korjattavaa? |
Itämeri makeutuu - lajit taantuvat |
|
Kategoria: Vesistöt
Lähettäjä:daiwa2 |
Lähetetty: 24.3.2012
Lähde: Yle |
Itämeri on Turun yliopiston tuoreimpien tutkimusten mukaan makeutunut viime vuosikymmeninä. Varsinkin 70-luvulla merivesi makeutui selvästi. Makeutuminen on seurausta siitä, että sateet ovat lisääntyneet useita kymmeniä prosentteja viime vuosikymment...

|
| Hakusanat: turska,suolapitoisuus,itämeri,taantuma, |
Onko uutisessa korjattavaa? |
Minne katosivat Pyhäjärven muikut? |
|
Kategoria: Ammattikalastus
Lähettäjä:JamiDaMan |
Lähetetty: 16.3.2012
Lähde: YLE Satakunta |
Arvokalat ovat kadonneet kalastajien mukaan Säkylän Pyhäjärvestä. Esimerkiksi tämän talven muikkusaalista on arvioitu huonoimmaksi ikinä. Kalastaja Markku Lehtisen mukaan järven vedenlaatu on heikentynyt huolestuttavasti. Hänen mukaansa syyksi epäill...

|
| Hakusanat: Pyhäjärvi, muikku, arvokala, kalakato |
Onko uutisessa korjattavaa? |
|