<< Takaisin kalastusuutisten etusivulle
Teerijärven kosket kuntoon |
|
Kategoria: Kalastus Länsi-Suomi
Lähettäjä:Timpe |
Lähetetty: 28.7.2009
Lähde: Yle Keski-Pohjanmaa |
Länsi-Suomen ympäristölupavirasto on myöntänyt luvan kuuden Kruunupyynjoen koskialueen kunnostukseen Teerijärvellä. Tavoitteena on palauttaa Kruunupyynjokeen kalojen kutualueita ja edistää joen virkistyskäyttöä.
Kruunupyynjoen kosket on perattu aikoinaan sileäksi uiton tieltä. Teerijärven ylimmällä koskella, Furuforsissa hädin tuskin havaitsee humuksen ruskeaksi värjäämässä vedessä virtaamaa keskikesällä.
-Joki on aika useaan otteeseen ruopattu ja kosket on kaivettu sileäksi. Kunnostamalla nämä kosket saadaan rakennettua kaloille lisääntymispaikkoja. Muutenkaan tällaista kuollutta koskea ei ole kaunista katsoa, useassa paikassa ei edes huomaa, että siinä on ollut koski, sanoo Tage Svartsjö Teerijärven kalastusseurasta.
Teerijärven kuutta koskea kunnostetaan muun muassa palauttamalla koskipaikoille kiviä ja muokkaamalla penkereitä. Lisäksi kaloille rakennetaan poikasalueita ja kutusorakoita. Työt pyritään aloittamaan jo syksyllä.
Jo nyt joessa asuu isoja vonkaleita
Koko ikänsä joen rannalla asunut Tage Svartsjö kehuu jo nyt joen kalakantaa.
- Haukea, ahventa, särkeä ja lahnaa tulee yleisimmin. Istutusten ansiosta joesta voi saada myös taimenta ja kuhaa. Parhaimmillaan joesta on nostettu yli kolme kiloista taimenta eikä kymppikiloinen haukikaan ole harvinaisuus.
- Vesi on aika puhdas, happamuus ei ole aiheuttanut ongelmia eikä saasteita ole todettu.
Tage Svartsjö uskoo, että kunnostusten ansiosta merikalakin pääsee nousemaan kudulle aina Småböndersiin saakka. Toiveena onkin, että taimen-, siika- ja harjuskannat elpyvät kunnostuksen myötä. Myös rapukannan toivotaan kohenevan.
Kunnostus lisää myös virkistysmahdollisuuksia
Kruunupyynjoki alkaa Perhosta Porasenjärveen laskevista puroista. Joki virtaa Porasenjoki-nimisenä Sääksjärveen lähelle Vimpeliä ja laskee sieltä edelleen Teerijärven järviryhmien kautta Luodon-Öjanjärveen. Pituutta joelle Perhon perukoilta kertyy 120 kilometriä ja korkeuseroa 117 metriä.
Kunnostuksen on määrä parantaa kalakantojen lisäksi joen virkistysmahdollisuuksia sekä suojella, säilyttää ja kehittää luonnontilaista maisemaa koskialueilla.
- Etenkin nuorten, alle mopoikäisten kannalta kunnostushanke on merkittävä. Kehittämällä omien kylien kalastusmahdollisuuksia virkistyskalastukselle taataan jatkuvuutta, sanoo Svartsjö.
Joella on rakennettu myös melontareittejä, esimerkiksi Furuforsista pääsee Teerijärven keskustaan.
YLE Keski-Pohjanmaa

Kuva:Sami Lindblad / YLE
Lähde: Yle Keski-Pohjanmaa
|
| Hakusanat: Teerijärvi,kunnostus,koski |
Onko uutisessa korjattavaa? |
Keskustele tästä kalastusuutisesta! >>
Onko sinulla jokin kalastukseen liittyvä ajankohtainen uutinen? Näitkö jonkin kalastukseen liittyvän uutisen netissä tai lehdessä? Toimita se tällä lomakkeella uutispalveluumme, jonne koetamme kerätä ihan kaikki suomen kalastusuutiset!

UUTTA!!
Klikkaa alla olevaa nappia ja lisää Kalassa.netin Kalastusuutiset iGoogle-aloitussivullesi! RSS-Syöte: http://www.kalassa.net/rss.xml

Kuhasaaliit kasvavat lämpiminä kesinä |
|
Kategoria:
Lähettäjä:daiwa2 |
Lähetetty: 23.9.2011
Lähde: Iltalehti |
Kuhien määrä kasvaa Suomen rannikkovesissä parhaiten lämpiminä kesinä.
Kuhat syövät ja lisääntyvät matalissa rannikkovesissä, jotka lämpiävät helposti.
Asia käy ilmi tutkimuksesta, jossa selvitettiin vuosien 1980-2008 kuhasaaliiden ja lisääntym...

|
| Hakusanat: Kuha,kuhasaaliit, kasvavat, paranevat,lämmin kesä,lämpimmämmät kesät |
Onko uutisessa korjattavaa? |
Kainuun työttömiä koulutetaan kalastajiksi |
|
Kategoria: Ammattikalastus
Lähettäjä:daiwa2 |
Lähetetty: 19.8.2011
Lähde: YLE Kainuu |
Kainuun järvikalasta suurin osa jää pyytämättä, sillä ammattikalastajat ikääntyvät ja jatkajista on pula. Kotimaisen kalan kysyntä ja vientimarkkinat takaisivat menekin, mutta ammattikalastus vaatii uusilta yrittäjiltä koulutusta ja mittavia investoi...

|
| Hakusanat: Ammattikalastus,työtön,työttömiä kalastajaksi, kainuu |
Onko uutisessa korjattavaa? |
Saksiniekkoja menee pitkäkyntisille |
|
Kategoria: Muut aiheet
Lähettäjä:Timpe |
Lähetetty: 28.7.2011
Lähde: Yle Tampere |
Ravustuskausi on tuonut jälleen mukanaan myös rapuvarkaudet. Pirkanmaalla saksiniekkoja on viime päivinä tiettävästi anastettu ainakin Nokialla. Rapujen lisäksi varkaille kelpaavat usein myös merrat.
Nokian poliisille varkauksista ei ole toistais...

|
| Hakusanat: Rapu, varkaat |
Onko uutisessa korjattavaa? |
Rapalan koukkuihin tarttui valtava vonkale |
|
Kategoria: Yritykset
Lähettäjä:Timpe |
Lähetetty: 27.7.2011
Lähde: Talouselämä |
Rapalan toinenkin vuosineljännes sujui hyvin, vaikka ei ihan niin hyvin kuin markkinat odottivat. Liikevaihtoa yhtiö kuitenkin keräsi jälleen yhden vuosineljänneksen uuden ennätyksen verran, 81 miljoonaa euroa.
Valuuttakurssit vähän heikensivät U...

|
| Hakusanat: Rapala |
Onko uutisessa korjattavaa? |
Jokirapu kestääkin ruttoa |
|
Kategoria: Muut aiheet
Lähettäjä:Timpe |
Lähetetty: 26.7.2011
Lähde: Yle Savo |
Jokirapu kestääkin rapuruttoa. Itä-Suomen yliopistossa tehdyissä tutkimuksissa on selvinnyt, että Pohjois-Savossa ja Kainuussa on yksittäisiä jokirapukantoja, jotka kestävät joitakin rapuruttotyyppejä.
Kestävyys on todettu kokeissa käytettyjen po...

|
| Hakusanat: Jokirapu, rapurutto |
Onko uutisessa korjattavaa? |
Merilohia siirretään Kokemäenjokeen |
|
Kategoria: Vesistöt
Lähettäjä:Timpe |
Lähetetty: 16.6.2011
Lähde: Yle Tampere |
Kokemäenjoella kokeillaan merilohien siirtoa. Ensimmäiset Porin edustalta pyydetyt lohet on jo siirretty Pirkanmaalle Kuloveteen, ja syksyllä siirretään lohien lisäksi myös taimenia Kokemäenjoen keskiosiin ja Loimijoen alaosaan.
Tavoitteena on sel...

|
| Hakusanat: Merilohi, poikanen, Kokemäenjoki |
Onko uutisessa korjattavaa? |
|