Perämeren lohisaalis on ollut paikoin viimevuotista parempi. Varsinkin nyt loppukaudesta pientä 1-3 kiloista kossia on noussut rysistä varsin hyvin.
Pohjois-Perämeren ammattikalastajien puheenjohtaja Eero Väätäjä harmittelee kuitenkin, että suurimmat saaliit ehtivät uida merikalastajien nenän edestä.
- Ennen pyynnin alkamista suuria lohia ui pienisilmäisiin rysiin, mistä niitä jouduttiin vapauttamaan takaisin mereen. Pyynnin alkuvaiheessakin saaliiksi saatiin melko runsaasti kymppikiloisia lohia, Väätäjä sanoo.
Oululaisen kalaliike Hätälän ostoista vastaava Markku Manninen ketoo, että liike on ostanut Perämeren lohta suoraan kalastajilta ja välittäjäliikkeiltä tähän mennessä 15 tonnia, mikä on reilusti viimekesäistä enemmän.
- Viime kesänä lohta ostettiin meille noin 10 tonnia. Luonnonlohen kysyntä tuntuu tänä kesänä parantuneen selvästi, Manninen sanoo.
Mannisen mukaan Oulun ja Hailuodon seudulta lohisaalis on jäänyt tavanomaiseksi, mutta Kuivaniemi-Tornio -akselilta jalokalaa on tullut ostettavaksi enemmän.
Pohjois-Perämeren lohisaalis on tänä kesänä viimevuotista parempi.
Onko sinulla jokin kalastukseen liittyvä ajankohtainen uutinen? Näitkö jonkin kalastukseen liittyvän uutisen netissä tai lehdessä? Toimita se tällä lomakkeella uutispalveluumme, jonne koetamme kerätä ihan kaikki suomen kalastusuutiset!
UUTTA!!
Klikkaa alla olevaa nappia ja lisää Kalassa.netin Kalastusuutiset iGoogle-aloitussivullesi! RSS-Syöte: http://www.kalassa.net/rss.xml
Kirkkonummelainen Timo Nyman ja hänen 2,5-vuotias Valtteri-poikansa kohtasivat sunnuntai-iltapäivällä tavallista aggressiivisemman hauen.
Isä ja poika saapuivat perheen äidin sekä kahden isovanhemman kanssa Veikkolassa sijaitsevan mökkinsä rantaan...
Vantaanjoen kalakuolemien syys on edelleen ilman selitystä. Riihimäellä Vantaajoessa Arolammin kohdalla Riihimäellä havaittiin pari viikkoa sitten kuolleita lohi- ja särkikaloja.
Vesinäytteetkään eivät ole tuoneet selvyyttä kuolemiin. Näytteiden m...
TIEDOTE/Julkaisuvapaa 21.7. klo 13
Karkkilan koskivesiä kunnostetaan kesän aikana kalakantojen vahvistamiseksi. Virtavesien hoitoyhdistys Virho luo kaloille uusia kutupaikkoja Saavajoen Siikalankosken yläosissa ja Haaviston arvokkaissa lähdepurois...
Ravustuskausi alkaa keskiviikkona puolilta päivin ja kestää aina lokakuun loppuun saakka.
Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen rapusaalisseurantojen mukaan täplärapukannat ovat vahvoja ja jokirapuja jäi viime kaudelta vesiin runsaasti.
Myö...
Suomessa ollaan valmiita aloittamaan valtioiden väliset neuvottelut Tenojoen kalastussopimuksesta vuoden 2011 syksyllä. Norjalle lähettämässään vastauksessa Suomi ehdottaa, että ennen neuvotteluihin ryhtymistä perustettaisiin valmistelutyöryhmä.
N...
Uisteluharrastuksen suosio on kasvussa. Uistelulupia on Keski-Suomeen myönnetty tänä vuonna useita tuhansia. Päijänteellä uistelun suosio on noussut lähes samaa tahtia kuhakannan kanssa.
Vuosituhannen alussa Päijänteeseen istutettiin runsaasti kuh...
Rakentaminen uhkaa Vantaanjoen latvavesien alkuperäisiä taimenkantoja Riihimäellä. Vantaa virtaa Riihimäellä vielä kapeana ja vähävetisenäkin jokena.
Joessa on silti säilynyt pieniä taimenkantoja niin päävirrassa kuin sivujoissakin. Rakennetun alu...
Kalastusmatkailu ammattimaistuu Uudellamaalla vauhdilla. Alueen vesillä toimii kaikkiaan lähes sata kalastuspalveluita tarjoavaa yritystä.
Yrityksistä lähes puolella on palvelun laadun takaava sertifiointi, mikä on muuhun maahan verrattuna poikkeu...
Kaksi koskea on jo kunnostettu, nyt kaivurit siirtyvät Veneskoskelle.
Karvianjoen koskien kunnostustyöt on aloitettu Pohjois-Satakunnassa. Kankaanpään Kavokoski sekä Paattikoski on jo kunnostettu ja seuraavaksi työt jatkuvat Veneskoskella.
Kosk...
Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen (RKTL) rapusaalisseurantojen mukaan täplärapukannat ovat vahvoja ja jokirapuja jäi viime kaudelta vesiin runsaasti. Juhannuksen jälkeinen hellejakso edistää rapujen kasvua ja jouduttaa kuorenvaihtoa. Vesissä ...
Lähetetty: 16.7.2010 Lähde: YLE Lahti / Kari Kallioinen
Itse pyydystetty ja savustettu kala on mitä mainioin kesäherkku. Ruoan varjopuoli ovat ruodot, jotka juuttuvat herkästi syöjänsä kurkkuun. Kalojen ruotoisuus vaihtelee lajin ja yksilönkin mukaan.
Onko kalan ruodolla ja luustolla eroa, riista- j...
Salakalastajat, eli joko luvatta kalastavat tai esimerkiksi muiden verkoilta anastavat, aiheuttavat mielipahaa ja harmia rehellisten kalamiesten keskuudessa.
Airisto-Velkuan kalastusalueen kalataloussuunnittelija Timo Saarinen kertoo, että ainakin...
Keskiviikkona alkavasta rapukaudesta ennakoidaan hyvää. Kausi käynnistynee vilkkaasti, sillä helteiden lämmittämät vedet ovat vilkastuttaneet rapujen kuorenvaihtoa. Heinäkuun hellekausi saattaa vielä lisätä saaliin määrää, jos ravustajat onnistuvat l...
Inarin Juutuanjoen kalastusrajoituksista piittaamaton mies sai sakkoja Lapin käräjäoikeudessa.
Inarilainen mies oli kalastanut vavalla ja vieheellä Juutuanjoen Alakosken alapuolella 25. syyskuuta viime vuonna. Tuolloin kalastus kyseisellä alue...
Tenojoen Suomen puolen kalastusmatkailijoiden saalisseuranta on nähtävillä RKTL:n verkkosivuilla.
Kalastuskauden jälkeisistä saalistiedusteluista on luovuttu ja saaliit ilmoitetaan kalastusluvan mukana olevalla saalisilmoituslomakkeella. Lomak...