<< Takaisin kalastusuutisten etusivulle
Suomen kirjolohen tuotanto ennallaan - tuottajahinta laski |
|
Kategoria: Kalalajit
Lähettäjä:Timpe |
Lähetetty: 10.7.2009
Lähde: RKTL |
Suomessa kasvatettiin vuonna 2008 yhteensä noin 13,4 miljoonaa kiloa ruokakalaa. Määrä on hieman kasvanut edellisvuodesta.
Kirjolohi on edelleen tärkein ruokakalalajimme ja sen tuotantomäärä on pysynyt vakaana viime vuodet. Sen sijaan siian tuotantomäärä laski viime vuonna vuoden 2005 tasolle. Kirjolohta tuotettiin 12,6 miljoonaa ja siikaa 0,7 miljoonaa kiloa. Muita ruokakalalajeja olivat mm. taimen, nieriä ja sampi, mutta niiden tuotanto oli vähäistä, yhteensä noin 0,1 miljoonaa kiloa. Kirjolohen mätiä tuotettiin elintarvikkeeksi noin 0,5 miljoonaa kiloa, mikä on viidenneksen enemmän kuin vuonna 2007, ilmenee Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen Vesiviljely 2008 -tilastosta.
Ruokakalan tuottaja-arvo vuonna 2008 (42,1 miljoonaa euroa) laski hieman edellisvuodesta. Kalankasvattajat saivat kirjolohesta keskimäärin hieman vähemmän (3,05 euroa/kg) kuin vuotta aiemmin. Kasvatetun siian tuottajahinta oli 7,37 euroa/kg.
Ruokakalasta pääosa tuotetaan Ahvenanmaan ja Lounais-Suomen merialueilla
Koko maan kasvatetusta ruokakalasta 84 prosenttia tuotettiin merialueilla: Ahvenanmaalla 5,7 miljoonaa kiloa, Lounais-Suomen rannikolla ja saaristossa 3,8 miljoonaa kiloa ja muilla merialueilla noin 1,8 miljoonaa kiloa. Sisämaassa tuotettiin 2,2 miljoonaa kiloa kalaa elintarvikkeeksi.
Poikastuotanto keskittynyt Pohjois- ja Keski-Suomeen
Ruokakalan lisäksi kalaa kasvatetaan myös kalanpoikasistutuksia varten. Kalanpoikasten pääviljelyalueita olivat Oulun ja Lapin läänit sekä Keski-Suomi. Rapuja viljeltiin eniten Varsinais-Suomessa. Erikokoisia kalan- ja ravunpoikasia, vastakuoriutuneet pois lukien, tuotettiin istutuksiin ja jatkokasvatukseen yhteensä noin 72 miljoonaa yksilöä.
Ruokakala- ja poikasyritysten määrissä ei muutoksia
Vuonna 2008 oli toiminnassa 359 kalanviljely-yritystä. Yrityksillä oli yhteensä 508 toimivaa kalanviljelylaitosta tai luonnonravintolammikkoviljelmää. Ruokakalaa kasvatettiin 198 laitoksella ja kalanpoikasia 102 laitoksella. Luonnonravintolammikkoviljelijöitä oli 220. Osalla laitoksista oli sekä ruokakala- että poikastuotantoa. Yritysten kokonaismäärä hieman laski, johtuen luonnonravintolammikkoviljelijöiden määrän vähenemisestä. Ruokakala- ja poikasyritysten määrissä ei tapahtunut suuria muutoksia. Myös muutokset yritysten laitosmäärissä olivat vähäisiä.
Tiedot perustuvat Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen ”Vesiviljely 2008” -tilastoon. Tilastoinnin kohderyhmänä olivat kaikki kalan- ja ravunviljelylaitokset. Tiedot vuosituotannosta kerättiin postikyselynä tammi-maaliskuussa 2009. Vastaukset saatiin 79 prosentilta yrityksistä. Vastaustiedot on käsitelty tilastotieteellisesti niin, että tulokset edustavat kaikkia laitoksia. Lisätietoja tilastointimenetelmistä ja muista kalataloustilastoista löytyy osoitteesta www.rktl.fi/tilastot
 Ruokakalantuotanto (perkaamatonta kalaa) ja sen arvo vuosina 1980 - 2008 vuoden 2008 hintatasossa.
 Siian ruokakalatuotanto (perkaamatonta kalaa) vuosina 1996-2008.
 Lohen, taimenten, siikojen, kuhan ja harjuksen poikastuotanto (milj. yks.) vuosina 2001 - 2008.
Lähde: RKTL
|
| Hakusanat: Kalanviljely, RKTL, Kirjolohi |
Onko uutisessa korjattavaa? |
Keskustele tästä kalastusuutisesta! >>
Onko sinulla jokin kalastukseen liittyvä ajankohtainen uutinen? Näitkö jonkin kalastukseen liittyvän uutisen netissä tai lehdessä? Toimita se tällä lomakkeella uutispalveluumme, jonne koetamme kerätä ihan kaikki suomen kalastusuutiset!

UUTTA!!
Klikkaa alla olevaa nappia ja lisää Kalassa.netin Kalastusuutiset iGoogle-aloitussivullesi! RSS-Syöte: http://www.kalassa.net/rss.xml

Kuhasaaliit kasvavat lämpiminä kesinä |
|
Kategoria:
Lähettäjä:daiwa2 |
Lähetetty: 23.9.2011
Lähde: Iltalehti |
Kuhien määrä kasvaa Suomen rannikkovesissä parhaiten lämpiminä kesinä.
Kuhat syövät ja lisääntyvät matalissa rannikkovesissä, jotka lämpiävät helposti.
Asia käy ilmi tutkimuksesta, jossa selvitettiin vuosien 1980-2008 kuhasaaliiden ja lisääntym...

|
| Hakusanat: Kuha,kuhasaaliit, kasvavat, paranevat,lämmin kesä,lämpimmämmät kesät |
Onko uutisessa korjattavaa? |
Kainuun työttömiä koulutetaan kalastajiksi |
|
Kategoria: Ammattikalastus
Lähettäjä:daiwa2 |
Lähetetty: 19.8.2011
Lähde: YLE Kainuu |
Kainuun järvikalasta suurin osa jää pyytämättä, sillä ammattikalastajat ikääntyvät ja jatkajista on pula. Kotimaisen kalan kysyntä ja vientimarkkinat takaisivat menekin, mutta ammattikalastus vaatii uusilta yrittäjiltä koulutusta ja mittavia investoi...

|
| Hakusanat: Ammattikalastus,työtön,työttömiä kalastajaksi, kainuu |
Onko uutisessa korjattavaa? |
Saksiniekkoja menee pitkäkyntisille |
|
Kategoria: Muut aiheet
Lähettäjä:Timpe |
Lähetetty: 28.7.2011
Lähde: Yle Tampere |
Ravustuskausi on tuonut jälleen mukanaan myös rapuvarkaudet. Pirkanmaalla saksiniekkoja on viime päivinä tiettävästi anastettu ainakin Nokialla. Rapujen lisäksi varkaille kelpaavat usein myös merrat.
Nokian poliisille varkauksista ei ole toistais...

|
| Hakusanat: Rapu, varkaat |
Onko uutisessa korjattavaa? |
Rapalan koukkuihin tarttui valtava vonkale |
|
Kategoria: Yritykset
Lähettäjä:Timpe |
Lähetetty: 27.7.2011
Lähde: Talouselämä |
Rapalan toinenkin vuosineljännes sujui hyvin, vaikka ei ihan niin hyvin kuin markkinat odottivat. Liikevaihtoa yhtiö kuitenkin keräsi jälleen yhden vuosineljänneksen uuden ennätyksen verran, 81 miljoonaa euroa.
Valuuttakurssit vähän heikensivät U...

|
| Hakusanat: Rapala |
Onko uutisessa korjattavaa? |
Jokirapu kestääkin ruttoa |
|
Kategoria: Muut aiheet
Lähettäjä:Timpe |
Lähetetty: 26.7.2011
Lähde: Yle Savo |
Jokirapu kestääkin rapuruttoa. Itä-Suomen yliopistossa tehdyissä tutkimuksissa on selvinnyt, että Pohjois-Savossa ja Kainuussa on yksittäisiä jokirapukantoja, jotka kestävät joitakin rapuruttotyyppejä.
Kestävyys on todettu kokeissa käytettyjen po...

|
| Hakusanat: Jokirapu, rapurutto |
Onko uutisessa korjattavaa? |
Merilohia siirretään Kokemäenjokeen |
|
Kategoria: Vesistöt
Lähettäjä:Timpe |
Lähetetty: 16.6.2011
Lähde: Yle Tampere |
Kokemäenjoella kokeillaan merilohien siirtoa. Ensimmäiset Porin edustalta pyydetyt lohet on jo siirretty Pirkanmaalle Kuloveteen, ja syksyllä siirretään lohien lisäksi myös taimenia Kokemäenjoen keskiosiin ja Loimijoen alaosaan.
Tavoitteena on sel...

|
| Hakusanat: Merilohi, poikanen, Kokemäenjoki |
Onko uutisessa korjattavaa? |
|