<< Takaisin kalastusuutisten etusivulle
Saimaannieriän suojelu yhä haasteellisempaa |
|
Kategoria: Kalalajit
Lähettäjä:kirjolohikäärme |
Lähetetty: 4.7.2009
Lähde: Yle Etelä-Savo |
Saimaannieriän poikaskasvatukseen kaivataan uusia luonnonemokaloja. Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos yrittää syksyllä saada uusia emokaloja paikallisten pyyntimiesten avulla Enonkosken yksikköön.
Viimeksi luonnonkaloja on saatu viisitoista vuotta sitten. Luonnonkaloja kaivataan kalalajin monimuotoisuuden ylläpitämiseksi. Saimaannieriä on harvinainen ja vaikeasti pyydettävä. Yksi vaihtoehto on se, että pyydetään pieniä saimaannieriöitä ja kasvatetaan ne isommiksi.
- Kuolimolla jäljellä olevia viimeisiä luonnonkaloja ei voida pyytää emokaloiksi. Sukukypsiä kaloja ei ole järvissä niin runsaasti, että niistä olisi emokaloja pystytty pyytämään. Toiveita kutukalojen saannista ovat kuitenkin viime aikoina herättäneet tiedot kookkaista saalisnieriöistä joiltakin alueilta, tutkija Irma Kolari Riista-ja kalataloudentutkimuslaitoksen Enonkosken yksiköstä kertoo.
Nieriän suurin uhka on verkkokalastus. Syvänteissä elävä olio jää helposti verkkoihin jo pienenä ottavien hampaiden takia.
YLE Etelä-Savo
 Nieriän istutuksessa lajin kotijärviin ei ole vielä onnistuttu. Kuva: YLE/ Petri Vironen
Lähde: Yle Etelä-Savo
|
| Hakusanat: Saimaannieriä, istutus, suojelu |
Onko uutisessa korjattavaa? |
Keskustele tästä kalastusuutisesta! >>
Onko sinulla jokin kalastukseen liittyvä ajankohtainen uutinen? Näitkö jonkin kalastukseen liittyvän uutisen netissä tai lehdessä? Toimita se tällä lomakkeella uutispalveluumme, jonne koetamme kerätä ihan kaikki suomen kalastusuutiset!

UUTTA!!
Klikkaa alla olevaa nappia ja lisää Kalassa.netin Kalastusuutiset iGoogle-aloitussivullesi! RSS-Syöte: http://www.kalassa.net/rss.xml

Hauki iski reiteen |
|
Kategoria: Muut aiheet
Lähettäjä:Timpe |
Lähetetty: 26.7.2010
Lähde: Iltalehti |
Kirkkonummelainen Timo Nyman ja hänen 2,5-vuotias Valtteri-poikansa kohtasivat sunnuntai-iltapäivällä tavallista aggressiivisemman hauen.
Isä ja poika saapuivat perheen äidin sekä kahden isovanhemman kanssa Veikkolassa sijaitsevan mökkinsä rantaan...

|
| Hakusanat: Hauki |
Onko uutisessa korjattavaa? |
Karkkilan koskivesiä elvytetään kaloille |
|
Kategoria: Vesistöt
Lähettäjä:Aki Janatuinen |
Lähetetty: 21.7.2010
Lähde: Virhon tiedote |
TIEDOTE/Julkaisuvapaa 21.7. klo 13
Karkkilan koskivesiä kunnostetaan kesän aikana kalakantojen vahvistamiseksi. Virtavesien hoitoyhdistys Virho luo kaloille uusia kutupaikkoja Saavajoen Siikalankosken yläosissa ja Haaviston arvokkaissa lähdepurois...

|
| Hakusanat: Karkkila, Uusimaa, Saavajoki, Karjaanjoki, kunnostus, taimen, harjus, rapu, Virho, Virtavesien hoitoyhdistys, työllisyyshanke |
Onko uutisessa korjattavaa? |
Rakentaminen uhkaa Vantaanjoen alkuperäisiä taimenkantoja |
|
Kategoria:
Lähettäjä:Timpe |
Lähetetty: 20.7.2010
Lähde: Yle Häme |
Rakentaminen uhkaa Vantaanjoen latvavesien alkuperäisiä taimenkantoja Riihimäellä. Vantaa virtaa Riihimäellä vielä kapeana ja vähävetisenäkin jokena.
Joessa on silti säilynyt pieniä taimenkantoja niin päävirrassa kuin sivujoissakin. Rakennetun alu...

|
| Hakusanat: Vantaanjoki, taimen, rakentaminen |
Onko uutisessa korjattavaa? |
Karvianjoen kosket kuntoon |
|
Kategoria: Kalastus Länsi-Suomi
Lähettäjä:Timpe |
Lähetetty: 19.7.2010
Lähde: Yle Satakunta |
Kaksi koskea on jo kunnostettu, nyt kaivurit siirtyvät Veneskoskelle.
Karvianjoen koskien kunnostustyöt on aloitettu Pohjois-Satakunnassa. Kankaanpään Kavokoski sekä Paattikoski on jo kunnostettu ja seuraavaksi työt jatkuvat Veneskoskella.
Kosk...

|
| Hakusanat: Karvianjoki, kunnostus |
Onko uutisessa korjattavaa? |
Ruodot pitävät kalan kasassa |
|
Kategoria: Muut aiheet
Lähettäjä:Timpe |
Lähetetty: 16.7.2010
Lähde: YLE Lahti / Kari Kallioinen |
Itse pyydystetty ja savustettu kala on mitä mainioin kesäherkku. Ruoan varjopuoli ovat ruodot, jotka juuttuvat herkästi syöjänsä kurkkuun. Kalojen ruotoisuus vaihtelee lajin ja yksilönkin mukaan.
Onko kalan ruodolla ja luustolla eroa, riista- j...

|
| Hakusanat: Kala, ruoto |
Onko uutisessa korjattavaa? |
Rapusaaliista povataan runsasta |
|
Kategoria: Muut aiheet
Lähettäjä:Timpe |
Lähetetty: 15.7.2010
Lähde: Yle Satakunta |
Keskiviikkona alkavasta rapukaudesta ennakoidaan hyvää. Kausi käynnistynee vilkkaasti, sillä helteiden lämmittämät vedet ovat vilkastuttaneet rapujen kuorenvaihtoa. Heinäkuun hellekausi saattaa vielä lisätä saaliin määrää, jos ravustajat onnistuvat l...

|
| Hakusanat: Ravustus, rapu |
Onko uutisessa korjattavaa? |
Tenojoen matkailijoiden saaliit nettiin |
|
Kategoria: Kalastus Lappi
Lähettäjä:Timpe |
Lähetetty: 14.7.2010
Lähde: Yle Lappi |
Tenojoen Suomen puolen kalastusmatkailijoiden saalisseuranta on nähtävillä RKTL:n verkkosivuilla.
Kalastuskauden jälkeisistä saalistiedusteluista on luovuttu ja saaliit ilmoitetaan kalastusluvan mukana olevalla saalisilmoituslomakkeella. Lomak...

|
| Hakusanat: Tenojoki, saalistilasto, RKTL |
Onko uutisessa korjattavaa? |
|