<< Takaisin kalastusuutisten etusivulle
Lohennousua odotetaan edelleen Simo- ja Tornionjoella |
|
Kategoria: Kalastus Lappi
Lähettäjä:Timpe |
Lähetetty: 3.7.2009
Lähde: Yle |
Pohjoisen kalastusyhdistykset pitivät tilannetta hälyttävänä jo puolitoista viikkoa sitten käydessään ministeri Sirkka-Liisa Anttilan pakeilla. RKTL:n mukaan lohennousu Simo- ja Tornionjokeen voi myöhästyä jopa kolme viikkoa.
Erikoistutkija Aki Mäkipetäyksen mukaan viime vuonna tähän aikaan Simojokeen oli noussut jo 1500 lohta, kun nyt lohia on noussut Perämeren pohjukasta vasta 600. Mäkipetäyksen mukaan vuonna 2003 - 2007 kutemaan nousevien lohien määrä vaihteli puolestaan 300 - 700. Tänä vuonna odotukset ovat kuitenkin korkealla, Mäkipetäys kertoo.
- Vuodet tosin eivät ole välttämättä vertailukelpoisia, mutta odotukset ovat olleet tänä vuonna ainakin edellisen tasolla, Mäkipetäys sanoo.
Merellä on kalaa
Mäkipetäyksen mukaan merellä kalaa kuitenkin on, mutta jokiin asti ne eivät ole vielä ehtineet.
- Huhut ovat kertonteet, että merellä on ollut hyvin kalaa tänä vuonna ja on edelleen. Sen puolesta voisi olettaa, että lohi noussee vielä jokiinkin ja näkyisi saaliissa, Mäkipetäys kertoo.
Sää ja merikalastus vaikuttavat nousuun
Mäkipetäyksen mukaan päällimmäisenä syynä lohen viivästyneeseen nousuun on sää.
- Kesäkuun alun pitkä kylmä jakso voisi olla yksi syy mikä on hidastanut nousua. Toki myös nyt jo alkanut lohen kalastus rajoittaa jossakin määrin nousua. Eli kun ensin säätekijät hidastavat ja sen jälkeen vapautuu lohen kalastus, niin onhan se selvä, että se rajoittaa jonkin verran kutunousijoiden määrää, Mäkipetäys sanoo.
Mäkipetäyksen mukaan kalastuskauden aikana tapahtuvaa säätelyä on onnistuttu toteuttamaan joissakin tapauksissa. Hän uskoo, että säätely voisi toimia myös Suomessa, mutta se olisi käytännössä vaikeaa ja vaatisi entistä tarkempia vuosittaisen lohikannan mittausmenetelmiä.
 Tornionjoen lohisaalis on ollut tänä kesänä huomattavasti viime kesää pienempi.
Lähde: Yle
|
| Hakusanat: Tornionjoki,Simojoki,Lohi |
Onko uutisessa korjattavaa? |
Keskustele tästä kalastusuutisesta! >>
Onko sinulla jokin kalastukseen liittyvä ajankohtainen uutinen? Näitkö jonkin kalastukseen liittyvän uutisen netissä tai lehdessä? Toimita se tällä lomakkeella uutispalveluumme, jonne koetamme kerätä ihan kaikki suomen kalastusuutiset!

UUTTA!!
Klikkaa alla olevaa nappia ja lisää Kalassa.netin Kalastusuutiset iGoogle-aloitussivullesi! RSS-Syöte: http://www.kalassa.net/rss.xml

"Tappajakala helvetistä" leviää USA:ssa |
|
Kategoria: Ulkomaat
Lähettäjä:Nileksi |
Lähetetty: 10.4.2012
Lähde: www.iltasanomat.fi 11.4.2012 |
Marylandin osavaltiossa on luvattu 200 taalan palkkio käärmeenpäistä.
Muutamaan Yhdysvaltain osavaltion vesistöä piinaa ikävä vitsaus. Vierasperäinen kalalaji käärmeenpää on levittäytynyt muun muassa Marylandiin eikä siitä päästä hevillä eroon. Kä...

|
| Hakusanat: käärmeenpää, kala helvetistä, tappajakala |
Onko uutisessa korjattavaa? |
Kahden kannettava kuha |
|
Kategoria: Kalastus Itä-Suomi
Lähettäjä:¤Kännikala¤ |
Lähetetty: 10.4.2012
Lähde: Veijo Miettinen - Savon Sanomat |
Joroisten kalamiehet Keijo Mäkeläinen ja Heikki Kuronen olivat laskeneet talviverkkonsa pyyntiin Joroisselälle. Pyydykset oli viritetty yli kymmenen metrin syvyyteen suurille kaloille. Eihän niissä pienet pysyisikään, sillä verkkojen silmäkoko oli 70...

|
| Hakusanat: Kuha, ahven, hauki, verkkokalastus, pilkintä, uistelu |
Onko uutisessa korjattavaa? |
"Tappajakala helvetistä" leviää USA:ssa |
|
Kategoria: Ulkomaat
Lähettäjä:¤Kännikala¤ |
Lähetetty: 10.4.2012
Lähde: Lähteet: Washington Monthly, Fox, Yahoo News, Iltalehti |
Muutamaan Yhdysvaltain osavaltion vesistöä piinaa ikävä vitsaus. Vierasperäinen kalalaji käärmeenpää on levittäytynyt muun muassa Marylandiin eikä siitä päästä hevillä eroon. Käärmeenpään pelätään syrjäyttävän alkuperäiset lajit.
Käärmeenpäät, joi...

|
| Hakusanat: Tappajakala, Käärmeenpää, Kala helvetistä |
Onko uutisessa korjattavaa? |
Amerikassa virvelimieskin on miljonääri |
|
Kategoria: Ulkomaat
Lähettäjä:daiwa2 |
Lähetetty: 28.3.2012
Lähde: Iltalehti |
Suomessa virveliä viskomalla ei rikastu, mutta Amerikassa kaikki on suurta.
Esimerkiksi vuonna 2010 urheilukalastuksen Bassmaster Elite -sarjassa kisaava Kevin VanDam tienasi mukavat 915 000 euroa. Lajin 44-vuotias legenda on ansainnut urallaan jo...

|
| Hakusanat: urheilukalastus,miljonääri |
Onko uutisessa korjattavaa? |
Kohtalokas tauti iski Kymijoen viljelykaloihin |
|
Kategoria: Luonto
Lähettäjä:Kipster |
Lähetetty: 28.3.2012
Lähde: Iltalehti |
Kymijoen vesistön varrella sijaitsevalta kalanviljelylaitokselta on löytynyt sisävesissä harvinaista IPN-tautia.
Se on ihmiselle vaaraton, mutta kaloille kohtalokas. Harvinaiseen tautiin ei ole lääkettä, joten tautiviruksesta pääsee eroon vain tyh...

|
| Hakusanat: tauti, kymijoki, viljelykala |
Onko uutisessa korjattavaa? |
Alamittakala takaisin veteen elävänä tai kuolleena |
|
Kategoria:
Lähettäjä:daiwa2 |
Lähetetty: 24.3.2012
Lähde: Yle |
Huhtikuun alusta lähtien laki rankaisee ankarasti alamittakaloja veneessään hautovia. - Yleisen moraalikäsityksen mukaan on ollut suotavampaa syödä alamittakala kuin palauttaa se henkitoreissaan veteen. Enää se ei käy, Etelä-Savon ELY-keskuksen kalat...

|
| Hakusanat: alamitta,pyydykset. |
Onko uutisessa korjattavaa? |
Itämeri makeutuu - lajit taantuvat |
|
Kategoria: Vesistöt
Lähettäjä:daiwa2 |
Lähetetty: 24.3.2012
Lähde: Yle |
Itämeri on Turun yliopiston tuoreimpien tutkimusten mukaan makeutunut viime vuosikymmeninä. Varsinkin 70-luvulla merivesi makeutui selvästi. Makeutuminen on seurausta siitä, että sateet ovat lisääntyneet useita kymmeniä prosentteja viime vuosikymment...

|
| Hakusanat: turska,suolapitoisuus,itämeri,taantuma, |
Onko uutisessa korjattavaa? |
Minne katosivat Pyhäjärven muikut? |
|
Kategoria: Ammattikalastus
Lähettäjä:JamiDaMan |
Lähetetty: 16.3.2012
Lähde: YLE Satakunta |
Arvokalat ovat kadonneet kalastajien mukaan Säkylän Pyhäjärvestä. Esimerkiksi tämän talven muikkusaalista on arvioitu huonoimmaksi ikinä. Kalastaja Markku Lehtisen mukaan järven vedenlaatu on heikentynyt huolestuttavasti. Hänen mukaansa syyksi epäill...

|
| Hakusanat: Pyhäjärvi, muikku, arvokala, kalakato |
Onko uutisessa korjattavaa? |
|