<< Takaisin kalastusuutisten etusivulle
Tampereen Näsijärven ja Pyhäjärven välinen uittotunnelin vastustus kiihtyy |
|
Kategoria: Muut aiheet
Lähettäjä:Vikke |
Lähetetty: 16.6.2009
Lähde: YLE |
Uittotunnelin venereittiä vastustavaan listaan on Tampereella kertynyt toista tuhatta nimeä. Hyhkyssä hanketta vastustetaan laajasti, koska reitin maanpäällisen osuuden epäillään pilaavan suositun virkistysalueen.
Juha Kauppila asuu Lapiosaarenkadulla Ala-Pispalassa ja on eräs Hyhkyn kyläyhdistyksen laatiman, veneiden kuljettamista uittotunnelissa vastustavan adressin allekirjoittajista.
- Tähän kumikanavahankkeeseen sisältyy monenlaisia haittoja. Liikennemääristä, meluhaitoista, alueen turvallisuuden heikkenemisestä ja luontoarvojen kärsimisestä ei ole tehty kunnollisia selvityksiä. Ala-Pispalan ja Hyhkyn asukkaat menettävät turvallisen elinympäristönsä ja kaunis ranta muuttuu satama-alueeksi, Kauppila listaa pelkojaan.
Hyhkyn kyläyhdistys on käynyt kommentoimassa Frenckellissä esillä olleita suunnitelmia. Yhdistys on tavannut satamamestarin, kaupunginvaltuutettu Matti Joen sekä teknisen toimen rakennuttamispäällikön Milko Tietäväisen ja kuullut heidän näkemyksiään asiasta.
Yhdyskuntalautakunnalle on lähtenyt vastustuskirje.
Tunnelin käyttövilkkaudesta ollaan eri mieltä
Tunnelin kautta on kaupungin laskelmien mukaan arvioitu kulkevan noin 180 venettä kesän aikana. Satamamestari Matti Joki uskoo, että veneitä siirrettäisiin Näsi- ja Pyhäjärven välillä tunnelin kautta vähintään kaksi viikossa.
Juha Kauppila ei usko lukujen paikkansapitävyyteen.
- Arvio ei perustu tutkimuksiin tai faktatietoihin, vaan mutu-tuntumaan. Viime kesänä tunnelia käytti 17 venettä. Käyttäjien kymmenkertaistumisesta ei ole varmaa tietoa, Kauppila sanoo.
Tunnelille on vuosien saatossa keksitty jos jonkinmoista käyttöä aina etanoiden kasvatuskeskuksesta ja hiihtoputkesta kevyenliikenteen väylään. Kauppila jättäisi putken mieluiten täysin rauhaan.
- Tarvitseeko sille tehdä yhtään mitään? Uittotunneli voisi olla vain aikansa muistomerkki, muisto siitä miten luova tuho korjasi sen tarpeettomaksi.
Kunnostustöitä tehdään joka tapauksessa
Uittotunneli puhuttaa muitakin kuin alueen asukkaita. Matti Joen mukaan suunnitelmia on käyty tarkastelemassa ahkerasti, ja mielipiteitä on esitetty puolesta ja vastaan.
Päätöksiä tunnelin kohtalosta tehdään vasta syksyllä, mutta kesän aikanakin tunnelia kunnostetaan.
- Nyt korjauksia tehdään turvallisuussyistä. Jos aikanaan saadaan lupa kunnostaa tunneli veneiden kuljetusta varten, niin vanhat pölkyt ja ratakiskot pitää poistaa ja tuoda Hyhkyn rantaan uudet laiturit, Joki kertoo.
Tunnelia on korjailtu vuosikymmenten mittaan enemmän tai vähemmän onnistuneesti. Tunnelin eteläpään turvapadon poistaminen on Matti Joen mukaan ollut päätöksistä typerin.
-Muutama vuosi sitten, kun tunneli otettiin käyttöön, jouduttiin rakentamaan uusi turvapato. Nyt tunnelissa on turvallista, ainakaan vesi ei lähde tulvimaan, Joki sanoo.
Veden sijaan satamamestari ottaisi putkeen mieluusti veneitä. Aiemmin esitetyille suunnitelmille tunnelin muuttamisesta kevyenliikenteenväyläksi hän ei lämpene.
- Kyllä esimerkiksi pienikokoisella naisella saa olla aika paljon sisua, että lähtee yksinään pyöräilemään 300 metrin matkan tunnelissa. Sitä paitsi pyörätien kustannukset olisivat nousseet yli miljoonaan, Joki perustelee.
Satamamestari puolustaa matkailunäkökulmaa
Matti Joki rauhoittelee Hyhkyn ja Ala-Pispalan asukkaita. Hänen mukaansa pelot luonnonkauniin ympäristön ja asuinalueen turvallisuuden katoamisesta ovat turhia.
- Uittotunnelin lähistön asukkaana minä nauttisin veneidensiirtomahdollisuudesta. Tunnelin avaaminen toisi alueelle huvimatkailua ja veneilyä. Hyhkyyn ei tulisi veneiden kuljetuksen myötä parkkipaikkaa eikä yksityisautoja. Sama traktori kuljettaisi veneitä, ja pyörätie jäisi paikalleen. Ainoana haittana näen sen, että yksi kiva leikkipaikka menetettäisiin, Joki sanoo.
Veneidenkuljetustunnelia tarvittaisiin Joen mukaan Tampereella myös sen takia, että kaupungin haitalliset liikennejärjestelyt estävät isojen veneiden kuljetusten
-Tampereella on kavennettu teitä, tehty töyssyjä ja siirtolangat ovat monessa liian alhaalla, Joki listaa esteitä.
Suunnitelmat olivat maanantaina viimeistä päivää esillä. Matti Joki toivoo että hankkeen vastustajat valittaisivat ajoissa, jotta yhdyskuntalautakunnalla on syksyllä tarpeeksi tietoa, johon päätöksensä perustaa.
Jos tunneli avataan veneidenkuljetuskäyttöön, kunnostushanke toteutetaan vaiheittain tämän ja ensi vuoden aikana.
Lähde: YLE
|
| Hakusanat: Uittotunneli, Tampere |
Onko uutisessa korjattavaa? |
Keskustele tästä kalastusuutisesta! >>
Onko sinulla jokin kalastukseen liittyvä ajankohtainen uutinen? Näitkö jonkin kalastukseen liittyvän uutisen netissä tai lehdessä? Toimita se tällä lomakkeella uutispalveluumme, jonne koetamme kerätä ihan kaikki suomen kalastusuutiset!

UUTTA!!
Klikkaa alla olevaa nappia ja lisää Kalassa.netin Kalastusuutiset iGoogle-aloitussivullesi! RSS-Syöte: http://www.kalassa.net/rss.xml

"Tappajakala helvetistä" leviää USA:ssa |
|
Kategoria: Ulkomaat
Lähettäjä:Nileksi |
Lähetetty: 10.4.2012
Lähde: www.iltasanomat.fi 11.4.2012 |
Marylandin osavaltiossa on luvattu 200 taalan palkkio käärmeenpäistä.
Muutamaan Yhdysvaltain osavaltion vesistöä piinaa ikävä vitsaus. Vierasperäinen kalalaji käärmeenpää on levittäytynyt muun muassa Marylandiin eikä siitä päästä hevillä eroon. Kä...

|
| Hakusanat: käärmeenpää, kala helvetistä, tappajakala |
Onko uutisessa korjattavaa? |
Kahden kannettava kuha |
|
Kategoria: Kalastus Itä-Suomi
Lähettäjä:¤Kännikala¤ |
Lähetetty: 10.4.2012
Lähde: Veijo Miettinen - Savon Sanomat |
Joroisten kalamiehet Keijo Mäkeläinen ja Heikki Kuronen olivat laskeneet talviverkkonsa pyyntiin Joroisselälle. Pyydykset oli viritetty yli kymmenen metrin syvyyteen suurille kaloille. Eihän niissä pienet pysyisikään, sillä verkkojen silmäkoko oli 70...

|
| Hakusanat: Kuha, ahven, hauki, verkkokalastus, pilkintä, uistelu |
Onko uutisessa korjattavaa? |
"Tappajakala helvetistä" leviää USA:ssa |
|
Kategoria: Ulkomaat
Lähettäjä:¤Kännikala¤ |
Lähetetty: 10.4.2012
Lähde: Lähteet: Washington Monthly, Fox, Yahoo News, Iltalehti |
Muutamaan Yhdysvaltain osavaltion vesistöä piinaa ikävä vitsaus. Vierasperäinen kalalaji käärmeenpää on levittäytynyt muun muassa Marylandiin eikä siitä päästä hevillä eroon. Käärmeenpään pelätään syrjäyttävän alkuperäiset lajit.
Käärmeenpäät, joi...

|
| Hakusanat: Tappajakala, Käärmeenpää, Kala helvetistä |
Onko uutisessa korjattavaa? |
Amerikassa virvelimieskin on miljonääri |
|
Kategoria: Ulkomaat
Lähettäjä:daiwa2 |
Lähetetty: 28.3.2012
Lähde: Iltalehti |
Suomessa virveliä viskomalla ei rikastu, mutta Amerikassa kaikki on suurta.
Esimerkiksi vuonna 2010 urheilukalastuksen Bassmaster Elite -sarjassa kisaava Kevin VanDam tienasi mukavat 915 000 euroa. Lajin 44-vuotias legenda on ansainnut urallaan jo...

|
| Hakusanat: urheilukalastus,miljonääri |
Onko uutisessa korjattavaa? |
Kohtalokas tauti iski Kymijoen viljelykaloihin |
|
Kategoria: Luonto
Lähettäjä:Kipster |
Lähetetty: 28.3.2012
Lähde: Iltalehti |
Kymijoen vesistön varrella sijaitsevalta kalanviljelylaitokselta on löytynyt sisävesissä harvinaista IPN-tautia.
Se on ihmiselle vaaraton, mutta kaloille kohtalokas. Harvinaiseen tautiin ei ole lääkettä, joten tautiviruksesta pääsee eroon vain tyh...

|
| Hakusanat: tauti, kymijoki, viljelykala |
Onko uutisessa korjattavaa? |
Alamittakala takaisin veteen elävänä tai kuolleena |
|
Kategoria:
Lähettäjä:daiwa2 |
Lähetetty: 24.3.2012
Lähde: Yle |
Huhtikuun alusta lähtien laki rankaisee ankarasti alamittakaloja veneessään hautovia. - Yleisen moraalikäsityksen mukaan on ollut suotavampaa syödä alamittakala kuin palauttaa se henkitoreissaan veteen. Enää se ei käy, Etelä-Savon ELY-keskuksen kalat...

|
| Hakusanat: alamitta,pyydykset. |
Onko uutisessa korjattavaa? |
Itämeri makeutuu - lajit taantuvat |
|
Kategoria: Vesistöt
Lähettäjä:daiwa2 |
Lähetetty: 24.3.2012
Lähde: Yle |
Itämeri on Turun yliopiston tuoreimpien tutkimusten mukaan makeutunut viime vuosikymmeninä. Varsinkin 70-luvulla merivesi makeutui selvästi. Makeutuminen on seurausta siitä, että sateet ovat lisääntyneet useita kymmeniä prosentteja viime vuosikymment...

|
| Hakusanat: turska,suolapitoisuus,itämeri,taantuma, |
Onko uutisessa korjattavaa? |
Minne katosivat Pyhäjärven muikut? |
|
Kategoria: Ammattikalastus
Lähettäjä:JamiDaMan |
Lähetetty: 16.3.2012
Lähde: YLE Satakunta |
Arvokalat ovat kadonneet kalastajien mukaan Säkylän Pyhäjärvestä. Esimerkiksi tämän talven muikkusaalista on arvioitu huonoimmaksi ikinä. Kalastaja Markku Lehtisen mukaan järven vedenlaatu on heikentynyt huolestuttavasti. Hänen mukaansa syyksi epäill...

|
| Hakusanat: Pyhäjärvi, muikku, arvokala, kalakato |
Onko uutisessa korjattavaa? |
|